Jos lyöt vielä kerrankin niin mä tapan sut
Miksi on olemassa niitä ihmisiä... Niitä jotka eivät välitä kenestäkään muista kuin itsestään. Ei puolisoista, lapsistaan. Ainoa asia mikä kiinnostaa on oma napa. Mutta kyllähän sen ymmärtää, eikö? Oma perse on aina lähimpänä. NARSISTIT.
Olen elänyt narsistin kanssa siitä lähtien kun olin viisi-vuotias. Isäpuoleni. Narsistien uhrien tuki Ry;n sivuilla kerrotaan mielestäni todella hyvin millainen narsistinen persoonallisuushäiriö on.
"Empatian puute tekee narsistista erityisen julman muita ihmisiä kohtaan. Hän tiedostaa loukkaavansa ja satuttavansa muita, mutta hän ei välitä tästä, sillä hänellä on mielestään täysi oikeus loukata ihmisiä tarvittaessa. Hän saattaa kokea esimerkiksi velvollisuudekseen sanoa, mikä toisessa ei miellytä, koska muut eivät uskalla puhua tästä suoraan. Narsisti ei kadu tekemisiään tai sanomisiaan."
Tätä ilmiötä meillä kotona katseltiin 13-vuotta. 13-vuotta tappelua, itkua, pelkoa. Kotiin ei voinut turvallisin mielin mennä ikinä. ISäpuoli oli arvaamaton. Tappouhkauksia, muistan kun hän kerran piti veistä veljeni kurkulla. Se kaikki tuntuu nyt niin kaukaiselta ja epätodelliselta. On vaikea uskoa että kestimme sen kaiken ja olemme hengissä. Rikosilmoituksen jälkeen hänet jouduttiin pitämään tutkintavankeudessa koska poliisi pelkäsi perhesurmaa.
Sellaista tänään. Toivon ettei kukaan teistä ole joutunut, eikä koskaan joudu kärsimään vastaavasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti