"Kyllä mä ajattelin että olisin sun kanssa koko loppuelämän, kunnes sä pilasit sen".
--Laiva on täynnä ihmisiä. Pysähdyn viidettäsadatta kertaa näpräämään ihastuneena jokatoista vaatekappaletta ja laukkua kuin henki olisi siitä kiini. T pysähtyy edessäni viidettäsadetta kertaa kasvoillaan " ei taas"-ilme. "Kato tätä hajuvettä! Kato tätä mekkoa eiks ois hieno" Yleensä T ei tykkää shoppailusta mutta tänään on vuosipäivä. Meidän rakkauspäivä ja silloin T yrittää olla näyttämättä kyllästymistä tax free-laukkuihin. "Oot söpö". T suutelee minua otsalle ja puolittain vetää minut mukaansa katselemaan laukkujen sijaan alkoholeja. T:llä on joku fetissi etenkin hienoista olutlaseista...
"We have to talk about this, please.." Talk about what? How many ways are there for you to rip my heart out? " "I am sorry... "Sorry that it happened or you sorry that I found out?
"I'am sorry about all of it"
Olen lapsellisen innoissani pienestä mustasta paketista. Niinkuin yleensä, lahjaani ei ole paketoitu. Olen joko liian laiska tai vain unohdan- selitän T:lle samat litaniat. Kiire, eihän se haittaa, kiire. Pelkään että T ei pidä lahjasta. "Hyvää kaksivuotispäivää rakas!" Pienessä rasiassa on hopeanvärinen koru. Elämänpuu. Se symboloi elämää, kasvua, kuolemattomuutta. Toivoin sitä vain T:lle, Se ei edes ollut symboli ikuisesta rakkaudesta. Se symboloi T:n omaa jaksamista ja toivoa. Parantumista. Pelkään ettei hän ymmärrä miksi tyttöystävä antaa "naismaisen korun". Mutta T ymmärtää, tottakai hän ymmärtää. Saan lahjaksi korun. Kauniin hopeisen. T on myös huolissaan etten pitäisi korusta. Turhaan. Korun sisällä piti olla tarina tai runo mutta sitä ei löydy. "Myyjä sanoi laittaneensa sen sinne". "Rakastan sua,"--
En ole koskaan kokenut samanlaista rakkautta kuin tämä. Kuin meidän. Se ei ole täydellisen puhdas eikä seesteinen. Siitä ei kirjoiteta lauluja, ei kirjoja. Traagista oikeastaan enemmän kuin romanttista. Kauheaa, Sairasta. Olen tehnyt pahinta mitä toiselle voi tehdä. Silti uskon rakastavani T:tä enemmän kuin koskaan. Meidän rakkaus oli kaikkea yhtäaikaa. Sellaista mistä ei voi noinvain luopua. Ei lakata rakastamasta. Rakkaus joka oli niin suurta, niin vahvaa ettei se koskaan kuolisi. Vaikka se ajatus tuntuu hullun absurdilta, kaiken sen jälkeen mitä hän teki, mitä minä tein hänelle. Ne hetket kun maailma tuntuu olevan pysähdyksissä ja toivoo hetken vain jatkuvan ikuisesti. Kun kysyin T:tä rakastaako hän minua ikuisesti ja hän sanoi aina kyllä. Kyllä kaikelle mitä halusin, lohdutti kun meinasin hajota omaan suruuni ja epätoivoon. Piti nyyhkyttävä minua sylissään kunnes en enää jaksanut itkeä. Ei enää uhrautumista, ei enää itkua, Ei enää epätoivoa tai vihaisia yöpuheluita. Se osa meidän molempien elämästä on ohi.
Kirkkaimman valon luo kulkevi tie,
taivaiden lamput kun hohtaa
Ain aito rakkaus mun perille vie,
sydän puhtain kun kulkuain johtaa
Serafina-koru
