Revin noin kymmenen eri mekkoa pois päältä..kokeilen sataa eri hametta mutta ei. Katson itseäni peilistä ja totuus on karu: vanhat ruokasirkustelu vaatteet eivät vain yksinkertaisesti mahsu enää päälle. Vaikea näyttää tai tuntea oloaan seksikkääksi kun se ihana pikkumusta ei vain mahdu. Tyydyn siis paitaan ja mustiin (strech) housuihin ja näillä on mentävä
Illanistujaisissa on tarjolla tavanmukaisesti viiniä ja naposteltavaa. Viini vielä menee.. alkoholin kanssa läträtessä vaan tuppaa unohtumaan se tosiseikka että juustossa on paljon kaloreita, lihapullissa ja nakeissa myös. Itseasissa viinikin on vähän turhan kaloripitoista juotavaksi. Pitsasta kieltäydyn, juustoista en. Juttelen ihmisten kanssa mutten pääse siitä tietoisuuden tilasta..siitä puolesta joka ajattelee taukoamatta, siitä puolesta joka ei kykene irroittautumaan ja pitämään hauskaa. Tuntuu teennäiseltä. Kaveri halaa ja kertoo että olen maailman ihanin ihminen. En muista mitä sanoin takaisin,
Porukka on liian kännissä, stoccan jouluvalat ovat kauniita ja jään ottamaan kuvia näyteikkunoista. Päätöstä Baarista ei tule. Kaikki haluaa erisuuntiin. Minä haluan kotiin. Junassa on taas liikaa ihmisiä ja minä ajattelen T:tä vaikkei pitäisi. Kun alkaa ajattelemaan tulee kaikenlaisia ajatuksia siitä miten ikävä on liian kova. Yritän pidellä kyyneleitä silmien takana piilossa. Sehän kaikesta vielä puuttuisi että alkaisin vollottamaan siinä täpötäydessä yöjunassa kovaa kohtaloani. Ero oli kuitenkin oma ideani. Onneksi minulla on muutama hyvä idea vielä hihassa.
Miten olisi laihtua niin pieneksi ettei tarvitsisi enää tuntea mitään. Ei enää kipua. Ei enää odottelua puhelimen vieressä vaikka tiedän ettei se soi. Ei enää mitään muuta kuin nautinnollista laihtumisen kipua. Sillä vain se on täydellisen tuntuista..ainakin menen jonnekkin. Itseni sisälle missä on jollain lailla enemmmän turvassa kuin läskikerroksen alla vaikka sen luulisi menevän aivan toisinpäin.
