Kurinpalautus

Heippa taas

On mennyt taas tovi kun viimeksi kirjoitin. Päätin nyt tästä eteepäin alkaa kirjoittamaan taas säännöllisesti jotta oma painonkanssa jojoilu helpottuis.

Totuushan on se, etten ole uskaltanut vaa'alle enää viikkoihin. (syömistä se pelko ei ole rajoittanut..päinvastoin) Tuntuu että lihon vaan. Ei, tiedän että lihon vaan lisää ja lisää. Housut puristavat enkä mahdu enää samoihin vaatteisiin joita käytin "paremmassa vaiheessa" Eli noin kahdeksan kiloa sitten.

Paino on tullut takaisin sinne mistä olin alunperin lähtenyt. Paino. Onneksi ei koko elämä. Asun omassa pikku yksiössäni, olen töissä kokopäiväisesti, käyn kuntosalilla kun ehdin. Syön suklaata ja karkkia ilman sen kummempia seremonioita. Mikä voisikaan mennä pieleen?

Minulla ei ole enää T:tä. Se on ohi tältä osin. Siitäkin syystä pitää alkaa skarpata. Heti tästä hetkestä alkaen. Ei yhtään lipsumista. Vaikea hyväksyä se. Jotenkin kun välillä ymmärtää ettei sitä yhteistä tulevaisuutta tule..ei koskaan ollut tulossakaan,

Tavoitteita: Paino 53 kiloa. Tavoite elämässä: hanki onnellinen suhde itseesi Tavoite opiskelussa: pääse sisään psykan laitokselle ja mielellään helsinkiin. Pelottais päästä opiskelee jonnekkin muualle...en tiedä miten pärjäisin ilman mun perhettä..ilman ees autoa vaikka mulla kortti onkin.

Vähän tilannekartoitusta...lupaan kirjoittaa paremman tekstin seuraavaksi.

I wanna be like Mary-Kate

Mulla olis tavoitteena saavuttaa se 52 kiloa pysyväks. Paino vaan heittelee jatkuvasti ylös ja alas ja mä siinä mukana. Turhauttavaa, en pääse lenkille tai uimaan  koska oon senverran kipeä ettei se kannata. Pakko siis keskittyä siihen mitä suuhunsa laittaa. Perkele se on inhottavaa.

Kerrataanpa siis muutamia tosiasioita:  Mun naamalle ei voi koskaan tehdä mitään- mun nenä tulee aina olemaan millanen se on, mulla ei oo tummia suuria silmiä eikä Angelina Jolien huulia. Ne on asioita jotka pitää vaan hyväksyä. Niitä ei voi muuttaa (ellei satu olemaan rahaa itsensä leikkelyyn) Voi keskittyä tekemään itsestään muilla tavoin täydellisen, muokata vartaloa. Tehdä itsestään prinsessan. Kuka tahansa voi, se on itsestä kiinni. En sano että se tie olis yhtä helppo ja "mukava" kuin ne kauneusleikkaukset mutta se on sen arvoista, varmasti on. Beauty Hurts, Baby. 

Viime kesänä painoin noin 52 kiloa. Nykyään enää en. 56 kiloa näytti vaaka hetki sitten. Hävettää. Tuntuu itsensä pettämiseltä että olen antanut ruokkia itseäni, antanut otteen lipsua. Että minä, joka olen sentään mestari pudottamaan painoa, olen alkanut syömään hampurilaisia! Hävettää. Olen siitä pahoillani oikeasti. Ja leipää upposi yhteen vaiheeseen ihan huolella, mums mums mums leipää. Hyi helvetti. 

Tarvitsen kaiken mahdollisen inspiraation että tää homma onnistuisi, et pääsisin viimein siihen 48 kiloon joka mun tavoite on. Paljon teetä ja paljon paljon kasviksia. Aina ei vaan voi mennä siitä mistä aita on matalin. 

Tsemppiä! 

But in the end what leaves you brokenIn the end it makes you better

Sisäinen kauneus- lihavien tekosyy olla laihtumatta?

Syön normaalisti mutta paino putoaa edelleen. Ihanaa. Tuntuu kuin olisin kertaheitolla päässyt kaikista vartokomplekseistani eroon.. Jalat näyttää kauniilta, kaikki niin kauniilta että kukatahansa rakastaisi ja rakastaakin. Olisin täydellinen ja T ei voisi pitää näppejään erossa minusta. Niin voimallinen on tämä sairaus, tämä elämäntapa. Syö sisältäpäin ja kaunistaa ulkokuorta. 

Onhan se totta ettei sisäinen kauneus merkitse mitään. Hah, se on pelkkä vitsi, nauran sille. Ainoa mitä on olemassa, ainoa mikä todella on olemassa on ulkoinen kauneus. Sillä meidät määritellään, siihen kiinnitetään huomiota ensimmäiseksi. Kertokaa siis miksi pitäisi ajatella toisin? Ennen ruuan kanssa leikkimistä ajattelin itsekin samoin kuin monet- sisäinen kauneus on se juttu. MUTTA! En koskaan ollut enkä ole kaunis sillätavalla kuin kauniita ihmisiä määritellään. Laitettuna, kaunis mekko ja korkkaritkin jalassa olen korkeintaan nätti. 

Tulen luultavasti aina olemaan kateellinen niille naisille joilla on söpö pieni nenä ja pienet sirot jalat. Varmasti olen. En usko että pääsen siitä koskaan. Tästähuolimatta olen saanut itseni uskomaan tähän laihdutuksen voimaan- tämä on se juttu millä pääsee lähemmäs noita kaunottaria! Kuulostaa varmaan typerältä mutta monet syömishäiriöiset tuntuvat jakavan samankaltasen ajatusmaailman- siinä maailmassa ruoka on pahasta, siinä maailmassa ulkoinen kauneus määrittää meidät, kertoo arvomme ja sen, voiko meitä rakastaa. Voinko saada onnea ja menestyä tässä saatanan maassa. 

En syytä sairaudestani mediaa, joka täysin epärealistisilla muokatuilla kuvilla valelee verkkokalvoille valheellista tietoa naisen ruumiista. En syytä jatkuvia "näin laihdut 10 kiloa viikossa"-uutislinkkejä. En syytä edes isäpuoltani joka nauroi sille, että painan 60kiloa. Kun äitikin on kevyempi. Että eikö tuo ole vähän ihmeellistä, eikö sinustakin? Haluan jonkun jota syyttää, jonkun joka kantaisi vastuun tästä puolestani. Harmi vain että olen aikuinen. Aikuiset saavat kuolla rauhassa anoreksiaansa kun ovat niin typeriä että sen itselleen "keksivät". 

All the pretty stars shine for you, my love
Am I the girl that you dream of?
All those little times you said that I'm your girl
You make me feel like your whole world