Tuntuu etten koskaan tule täyteen. Syömisestä tulee huono olo. Syyllinen olo, en vain välitä. Tijotan itseäni peilistä alasti ja katson ja näen sen tien minne olen astumassa. Tien jota olen kulkenut jo pitkän aikaa, siitäasti kun muutin pois kotoa omilleni. Kukaan ei ollut vahtimassa, ei kuulemassa mitä joskus tein kun syödyn ruuan määrä painoi liikaa vatsalaukussa. En siis ihmette että halusin piehtaroida siinä...nauttia kaikesta siitä ruuasta ja antaa mennä ja syödä. T ei enää edes näy minua. Tuntuu kuin olisin näkymätön.,, en ihmettele että netti tarjoaa minua kiinnostavampia kohteita.
Tänään olisin päässyt hesburgeriin- siellä juustohampurilaisen majoneesi on jotain aivan taivaallista. Olin himoinnut hampurilasia jo monta päivää.. Niin lähellä, mutta kun selvisi ettei ehdittäisikään syömään niitä tuntui kuin en olisi koskaan ollut niin pettynyt. Se on samaanaikaan sairasta ja naurettavaa ja ihan helvetin pelottavaa. Miksen hallitse tätä, ennen osasin niin hyvin.
Tänään olisi ollut psykiatrisen sairaanhoitajan aika. En voinut mennä. En olisi kyennyt puhumaan oikeista asioista jotka vaivaa..ja jos tiedän aikovani valehdella kuitenkin mitä mieltä oli mennä tämän psykiatrian ammattilaisen aikaakaan tuhlaamaan. Menköön sinne joku muu, joku jolla olisi ees edellytyksiä parantua.
Yritin niin kovasti. En jaksa olla hereillä, en jaksa käydä töissä. En syödä mutten olla syömättäkään. Ei ole mitään kontrollia. En hallitse itseäni enkä syömistä. Omia halujani. En saa luettua tarpeeksi pääsykokeisiin ja ainoa mitä tässä tilanteessa voi tehdä on syödä syödä syödä enkä minä jaksa sitä,
