Safe and sound

En oo nukkunut kolmeen päivään. Kolmeen. Se alkaa olemaan aika helvetisti liikaa. Päivällä saatan nukahtaa pieniks hetkiks, vaan nähdäkseni taas painajaisia.Vaikka ei olis meillä kenelläkään syytä huoleen enää. Tai sanotaan nyt ei ainakaan seuraavaan kuuteen vuoteen. Mutta silti. Ehkä saisin rauhan jos se kuolee. Grav magaa mun pitiki alkaa harrastamaan.Ehkä ens keväänä. 

Ei tuu mitään

Vois vaan hypätä ikkunasta

Salee se auttais ku asun 1.kerroksessa

Ja siellä on kylmä. 

Suunnitellaan kaverin kanssa muuttoa tampereelle sen koulun perässä- mä varmaan sit vaan meen sinne jonnekki kouluun. Ihan sama. Mut en voi enää jatkaa täälläkään. Kaikki hajoaa käsiin. Kaikki mitä yritän menee pieleen. Ihan just täällä ei oo enää ees ketään koska oon kuka oon. 

Miks mun paino ei putoa.

Pitäisköhän ostaa taas ilokaasua.. 

Now you're just somebody that I used to know

Kaikki tietää että joskus on vaan helpompi antaa ihmisten mennä ja unohtaa. Yhtä en koskaan voinut. Yritin. Tein kaikkeni, ihan kaiken mahdollisen saadakseni asiat kuntoon meidän kahden väliltä muttei se koskaan ollu tarpeeksi. Toivoin todella että se tulee sattumaan. Silloin vihasin enenmmän kuin ketään koskaan. Oli mahdotonta käsittää että maailman tärkein ihminen, ystävä, katoaa. Leikkaa mut elämästään ja kohtelee mua paskimmin kuin toista voi vaan kohdella : kuin ilmaa.

Elin silloin elämäni rankimman vuoden. Sairastuin masennukseen, suistuin täysin eikä välirikko auttanut asiaa. Aloin pelkäämään kohtaamisia. Lopetin koulun. Aloin syödä ja oksentaa ja laihtua. Olin vihainen siitä että olit jättänyt mut oman onneni nojaan vaikket sitä ehkä tiennytkään- mutta niin teit. Oli oikeudenkäynti, otin yliannostuksen, halusin kuolla. Sä tunsit mut parhaiten kaikista etkä siltikään koskaan nähnyt mun hätää. Leikit kuin mua ei olisi koskaan ollutkaan... Se sattuu ihan helvetisti usko huvikses.

Seuraavaksi. Viha. Uhakailit mua poliisilla, lähestymiskiellolla...kaikella mahdollisella. Miten sulla oli pokkaa sellaiseen? Mä olen kuitenkin ihminen joka selviytyi 13-vuoden perhehelvetistä, sisarusten sijoittamisesta lastenkotiin, anoreksiasta, masennuksesta, poliisien kuulusteluista ja kahdesta oikeudenkäynnistä. Yks lähestymiskielto ei enää tunnu kauheesti missään jos ymmärrät yskän. Hukassa ollaan kuitenkin.

Sä olet nyt poissa. Mutta kuulin että sulla ei oo menny niin hyvin... Oon onnellinen sun puolesta jos saat asiat kuntoon.. että sä saat elää ja olla onnellinen. On menny melkein 3-vuotta. Eikä oo kulunu yhtäkään viikkoa ettenkö olisi kaivannu ja toivonu mun sairaassa mielessä että joku kaunis päivä me voitais sopia asiat.Olla ehkä kavereita. Haluaisin auttaa mutten pysty, Tiedän ettet sä haluais sitä niin. 

And I don't want to bother You anymore,
         I used to hope you'd come back
But not anymore 
Viimeksi näin sut koululla.. palautin mun kokeen. Kävelit mun taakse. Et usko miten paljon mua pelotti.. suututti. Miten sä kehtaat kaiken jälkeen. Luulin et sulla olis ollu mulle asiaa.. Well maybe I was wrong. Sorry for that. Mutta mä tuun aina muistamaan sut. Hyvässä ja pahassa.

En edes oo varma mikä tällä väsyttävällä paskalla on tarkoitus saada aikaan.. Ehkä se että sä ymmärrät miks mun oli pakko saada susta ulos joku vastaus. Joku syy. Jotain edes. Koskan en oo ansainnut kaikkea tätä paskaa etkä ole säkään. Joten.. Toivon sulle kaikkea hyvää. Ehkä me joskus vielä törmätään, ehkä ei. Mutta sä olit tärkeä. Ehkä sä et vihaakaan mua niin paljon kuin sä luulit.


"You know what you meant to me
Emptied the room in your life that I paid for
When I lost my sanity
I made a mess, now I am here to clean"

A lost girl

En oo aikoihin enää kirjoittanu ja päätin palata syystä x. Lukiessa muiden blogeja kiinnostus tähän omaan palasi taas. Joten here we go again. Kaikkee paskaa on tapahtunut. Oon ollu melkein kokoajan sairaslomalla kun sillat ja junan raiteet veti mua puoleensa vähän turhan voimakkaasti. Ekan kerran elämässäni itkin yöllä Peijaksen hoitajalle. Että mua väsyttää ja että haluan tavata lääkärin. Ne tarjos osastoo ja sanoin sille ei kiitos. Ataraxit ja pamit käteen ja kotiin sängyn pohjalle. Oon niin ylpeä suomen terveydenhuollon tasosta. 

Mies sanoo ettei se jaksa kannatella mua jatkuvasti. Nyt ryhdistäydyt! Menet kouluun tai töihin ja elät ja käyt baarissa lauantaisin ja oot iloinen oma itses. Niitä kaikkia ihmisiä tekis mieli ampua päähän.  Kaiken lisäks mun jatkuva sairastelu on saattanu saada syyn. Nimittäin ms-tauti. Silmäoireet ja puutuminen. Oon nyt tavannu viittä lääkäriä ja osan mielestä pitäs alkaa tarkkailee, osan mielestä burana parantaa maailmaa. Vitun hieno homma. Oma keho on ollu mua vastaan jo ihan tarpeeks. Mitä tässäki nyt sit pitäis tehä. 

Vitun paska elämä.

Anoreksia/masennus- soittolistaus

1. Familiar taste of poison- Halestorm   

   "I don't wanna be saved, I don't wanna be sober

I want you on my mind, in my dreams

Behind these eyes and I won't wake up

No, not this time"

2. Never good eneugh- Rachel Ferguson

3. Just a dream

4. Liar Liar- Christina Grimmie

5. A team- Ed Sheeran

"And they say
She's in the Class A Team
Stuck in her daydream
Been this way since eighteen
But lately her face seems
Slowly sinking, wasting
Crumbling like pastries"

6. Cut- Blumb

7. Britt Nicole- When she cries

8. Nyt- Pyhimys

Mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä
Mieli teki omat esteensä
Juoksen karkuun tai juoksen perässä
Aistit tylsinä mut hampaat veressä

9. vitun huora- Pyhimys

Ever after never came, And I'm still waiting for a love I'll never have

Miten mä aina päädynkin tähän samaan tilanteeseen. Viime kerrasta on jo toki aikaa, en muistanu sen sattuvan näin kokonaisvaltaisesti. Sinä senkin paskiainen joka petät mut yhä uudestaan. Sinä joka saat mut tuntemaan, kärsimään, haluamaan aina uudestaan. Haluaisin viimeinkin laittaa tälle pisteen mutten tiedä miten. 
Tää on kaikki niin kieroa ja vääränlaista peliä, en osaa pelata näillä säännöillä.


Between love between hate
Shake the silence back but it's too late
And it haunts you, and it haunts you
It's a love hate heartbreak

Mä elin pitkään kuin kuolematon. Mikään ei mua satuttanu, olin ihan mun oman sairauden lumoissa. Masennus erotti mut muusta massasta ja se tuntu hyvältä. Siinä sivussa mä heitin tunteet romukoppaan ja annoin mennä enkä välittäny, en uskonu et voisin enää koskaan rakastaa. Mä haluan vihata , mä haluan oikeasti fyysisesti satuttaa. On niin epäreilua että mä saan kärsiä ku toinen ei halua tuntea mitään. Ei edes tän kaiken ajan jälkeekään. 

Mussa on pahasti jotain vialla.


Ever after never came,
And I'm still waiting for my heart to beat again.
And all the dreams I've laid to rest,
The ghosts that keep me, after all that I've become,
I am only one.

I could fight this 'til the end... But maybe I don't want to win

Tänään on merkittävä päivä ja siihen on kaksi syytä. Vaaka näytti aamulla 53.4 kiloa! En oikeastaan ollu edes yrittänyt pudottaa tietoisesti painoa viime aikoina, nyt tietysti janoan uusia tuloksia ja pienempiä lukuja. 
Toinen juttu on, että ostin ensimmäistä kertaa aikuisikäni aikana farkkushortsit kokoa 34. Mulla kun sattuu tota persettä olemaan, (päärynävarto kun kiertää suvussa)niin mun koko houusjen suhteen (tiukkojen/farkkujen) on 36. Tuumakoissa se on 27/32. Että silleen. Paidoissa menee yleensä koko xs, riippuu tosin mallista, mut M koko on ihan liian iso nykyään. Hassua ajatella että joskus paidat, hupparit yms ostin aina koossa M. Hullua.

I tell myself that you're no good for me
I wish you well, but desire never leaves
I could fight this 'til the end
But maybe I don't want to win

Oon miettiny mun suhdetta nyt tosi tosi paljon... Ahdistus tuntuu kokoajan rinta-alassa ja haluun eroon siitä. Mutta olisko se sit oikein jättää? Voisko se olla mitenkään väärin.? Vaikeeta. Ajattelen et on mun aika siirtyy uusiin kuvioihin, mut heti ku yritän kertoa siitä pala juuttuu kurkkuun enkä pääse siitä. En pääse eroon. Haluun pystyy elää ja hengittää. En osaa tai haluakkaan erota, en tiedä mistä sitä vapautta sit lähteä etsimään. Tää elämä on niin tätä taas.

Huomenna vaihteeks helsingin yöhön- päätin jo että puen sellasen pitkän musta hameen niin mun päärynä-läski-jalat ei näy. 

Poiakystävää kohtaan olis oikein et se pääsis musta eroon... eihän tää juttu oo senkään kannalta toimiva.. Mä oon paha paha paha ja inhottava akka ja se on ainoa totuus. 

You made a mistake
On the day that you met me and lost your way. You saw all the signs but you let it go, closed your eyes.

Can't help myself from hurting you when it's hurting me
I don't have wings, to fly with me won't be easy
'Cause I'm not an angel, I'm not an angel

Mun Ask.fm

Proana Ask.fm

(Juuh... ei kauhean omaperäistä, tiedän...)Linkki mun uuteen, tätä blogia koskevaan Ask-profiiliin. Toivoisin teiltä kysymyksiä, mitä tahansa, vastaukset kysymyksineen laitan tänne blogiin.  Mitä tahansa saa kysyä, nimellisiä kysymyksiä en julkaise nimellä luonnollisesti. 

I wanna be like Mary-Kate

Mulla olis tavoitteena saavuttaa se 52 kiloa pysyväks. Paino vaan heittelee jatkuvasti ylös ja alas ja mä siinä mukana. Turhauttavaa, en pääse lenkille tai uimaan  koska oon senverran kipeä ettei se kannata. Pakko siis keskittyä siihen mitä suuhunsa laittaa. Perkele se on inhottavaa.

Kerrataanpa siis muutamia tosiasioita:  Mun naamalle ei voi koskaan tehdä mitään- mun nenä tulee aina olemaan millanen se on, mulla ei oo tummia suuria silmiä eikä Angelina Jolien huulia. Ne on asioita jotka pitää vaan hyväksyä. Niitä ei voi muuttaa (ellei satu olemaan rahaa itsensä leikkelyyn) Voi keskittyä tekemään itsestään muilla tavoin täydellisen, muokata vartaloa. Tehdä itsestään prinsessan. Kuka tahansa voi, se on itsestä kiinni. En sano että se tie olis yhtä helppo ja "mukava" kuin ne kauneusleikkaukset mutta se on sen arvoista, varmasti on. Beauty Hurts, Baby. 

Viime kesänä painoin noin 52 kiloa. Nykyään enää en. 56 kiloa näytti vaaka hetki sitten. Hävettää. Tuntuu itsensä pettämiseltä että olen antanut ruokkia itseäni, antanut otteen lipsua. Että minä, joka olen sentään mestari pudottamaan painoa, olen alkanut syömään hampurilaisia! Hävettää. Olen siitä pahoillani oikeasti. Ja leipää upposi yhteen vaiheeseen ihan huolella, mums mums mums leipää. Hyi helvetti. 

Tarvitsen kaiken mahdollisen inspiraation että tää homma onnistuisi, et pääsisin viimein siihen 48 kiloon joka mun tavoite on. Paljon teetä ja paljon paljon kasviksia. Aina ei vaan voi mennä siitä mistä aita on matalin. 

Tsemppiä! 

But in the end what leaves you brokenIn the end it makes you better

Shoppailua plus hesburger

Vietin tänään ihanan päivän poikaystävän kanssa Jumbossa. Mulla oli lahjakortti kenkäkauppaan sekä Iittalaan, niin sain "tuhlata", Löysin tosi ihanat Wedge-sandaalit ja Arabian lautasen Iittalasta. RA_KAS_TAN niitä<3 

IIttalan Taika-sarjan lautanen.<3 maksoi 37 euroa.

Ettei tää päivä olis ihan niin täydellinen niin käytiinkin hesburgerissa syömässä. Söin juustoaterian ja siinä on ihan hirveesti liikaa kaloreita, enkä ees tiedä voiko tonne pätsiin mennä edes treenaa. Ratkaisu on siis joku pieni jumppa sisällä kahvakuulan kaa TAI en syö mitään muuta koko loppupäivänä- jostain syystä kumpikaan ajatus ei houkuttele. 

Lisään muutaman kroppa/masu kuvan. Mulla on hirvee stressi kokoajan mun mahasta, koska napapaidathan on nyt muotia niin olis kivaa käyttää niitä, ainoo vaan et sitä tuntuu olevansa kauheen esillä, mahamakkarat kaikkien pällisteltävinä.

Juuh... semmosta, vähän ilosempaa tekstiä tänään. Katellaan mitä huomen tapahtuu:) Moimoi<3

Tilaisuus tekee varkaan

Huljuttelen teetä lasissa, vähän liian kuumaa vielä juotavaksi. Toinen ihmettelee miksi haluan juoda teetä vaikka ulkonakin on yli 25 astetta lämmintä. Vastapäätäni istuu vihainen isoäiti- se kyselee kyselemistään, haluaa niin kovasti murtaa minut ja päästä käsiksi oikeisiin tunteisiin ja oikeisiin sanoihin. Koska minähän en voi puhua totta muuten, tyttö valehtelee, se on varma. 

On totta että olen oppinut vähitellen puhumaan harkiten, miettien mitä tuo ja tuo ihminen tietää ennestään. valehtelenko, onko syytä muuttaa totuutta hieman. Olen valehdellut terveydenhoitajille, keksinyt selityksiä äidille ja isovanhemmille, poikaystäville. Valehtelu auttoi selviytymään. Tai kertomatta jättäminen. Oli helpompi keksiä käsiäni jatkuvasti raapiva kissa kuin kertoa että haavat kädessäni aiheutti puukko. Oli helpompi valehdella uinninopettajalle olevani kipeä, sensijaan että mustelmat olisivat paljastuneet kaikille. Nykyäänkin ihmisiä on helppo huijata uskomaan kaikenlaista- milloin olen syönyt, olenko syönyt, paljonko painan. Tärkeintä on vaan olla ja näytellä että pystyisi syödä mitä vain ilman että se missään näkyisi. Että pysyn hentoisena ja vatsa kauniin litteänä eikä kellään ole aavistustakaan. 

Tähän asiaan liittyykin se mitä aion tehdä seuraavaksi. Olen menossa poikaystäväni kanssa käymään Animecon-messuilla, perjantai-yönä on lähtö. Siellä kuitenkin tulen tapaamaan mieheni naispuolisen ystävän. JA kyllä, aion osoittaa kaikilla mahdollisilla tavoilla olevani parempi. Laihuus kuuluu asiaan. Jos olen hoikempi niin kaikki on hyvin. Mustasukkaisuuttani lisää se että tämä tyttö on todella kaunis, todella hoikka ja sellainen pieni. Juuri sellainen kuin itse haluisin olla. Jotenkin en usko että voin olla näyttämättä inhoani naista kohtaan, sitä tunnetta miten olen kateellinen..se on inhottavaa. Eihän minun koskaan tarvitse olla. Naurettavaa pelleilyä taas tämäkin. 

Olen säälittävä paska. 

Ja niin sä oot tyyni ja raukee

katot ikkunasta onnellisena hymyillen

vielä silmäsi aukee

vielä huomaat kuinka olet ruma ja liejuinen

etkä tiedä mitään, sä et tiedä mitään, sä et tiedä mitään

Paris, my love Matkakuvapostaus!

Makasin käytännössä koko yön hereillä. Oon ymmärtäny et unettomuus liittyy tähän sairauteen mut whatever, en pysty nukkumaan.Ajatukset harhaili paljon...hirveä matkakuume.. Muistelin mun pariisin matkaa lähinnä. Koko viime talven ja koko kevään ja KOKO kuluneen kesän oon marissu, kiristänyt, uhkaillu et T lähtis mun kanssa Pariisiin. Siellä kaikki oli niin paljon enemmän, paljon kauniimpaa ku täällä suomessa. Voi että ihan itkettää.

Mun suosikki ja unelmamatkakohde oli aina, viime vuoteen asti Berliini. Pääsin sielläkin käymään toki, mutta se ei ollu yhtään mitään Pariisin rinnalla. Pariisi oli lämmin, varmaan 30 asteen kieppeillä koko ajan, kukat oli isoja ja kirkkaita, talot oli kauniita, hiekkakin siellä ei ollu "vaan hiekkaa". Se oli valkosta ja pehmeetä.  Kaikki oli siis vaan niin ei-niinkuin-täällä-suomessa. 

Mulla on loputtomasti kuvia siltä reissulta.. eli asiaan; 

Oon matkoilla ihan hullu kuvaamaan.. eli tää on meidän hotellin vierestä otettu kuva illalla.. kaunista 

Otin kuvan koska oli hauska muistutus et pitää syödä hyvin<3

Val'd europelta, siletä missä hotelli oli. 

Tässä nyt on sitä VALKOISTA hiekkaa!

Mustakin saatiin yks kuva:D

Lähössä pois takaisin suomeen, lentokoneen ikkunasta otettu kuva- itkin koko kotimatkan ja makasin sit puol koomassa Arlandan kentällä. Kontrasti Pariisin ja Arlandan välillä oli huima.

"Kylä, missä meidän hotelli oli. Täältä oli matkaa ainakin puol tuntia pariisin keskustaan junalla. 

T;n työpaikka, Disneyland Paris. 

Se siitä sitten. En koskaan päässy käymään Eiffel tornissa, se olis sit seuraavan matkan "tarkoitus", Harmittaa ku olis tullu varmasti upeita kuvia...

Sisäinen kauneus- lihavien tekosyy olla laihtumatta?

Syön normaalisti mutta paino putoaa edelleen. Ihanaa. Tuntuu kuin olisin kertaheitolla päässyt kaikista vartokomplekseistani eroon.. Jalat näyttää kauniilta, kaikki niin kauniilta että kukatahansa rakastaisi ja rakastaakin. Olisin täydellinen ja T ei voisi pitää näppejään erossa minusta. Niin voimallinen on tämä sairaus, tämä elämäntapa. Syö sisältäpäin ja kaunistaa ulkokuorta. 

Onhan se totta ettei sisäinen kauneus merkitse mitään. Hah, se on pelkkä vitsi, nauran sille. Ainoa mitä on olemassa, ainoa mikä todella on olemassa on ulkoinen kauneus. Sillä meidät määritellään, siihen kiinnitetään huomiota ensimmäiseksi. Kertokaa siis miksi pitäisi ajatella toisin? Ennen ruuan kanssa leikkimistä ajattelin itsekin samoin kuin monet- sisäinen kauneus on se juttu. MUTTA! En koskaan ollut enkä ole kaunis sillätavalla kuin kauniita ihmisiä määritellään. Laitettuna, kaunis mekko ja korkkaritkin jalassa olen korkeintaan nätti. 

Tulen luultavasti aina olemaan kateellinen niille naisille joilla on söpö pieni nenä ja pienet sirot jalat. Varmasti olen. En usko että pääsen siitä koskaan. Tästähuolimatta olen saanut itseni uskomaan tähän laihdutuksen voimaan- tämä on se juttu millä pääsee lähemmäs noita kaunottaria! Kuulostaa varmaan typerältä mutta monet syömishäiriöiset tuntuvat jakavan samankaltasen ajatusmaailman- siinä maailmassa ruoka on pahasta, siinä maailmassa ulkoinen kauneus määrittää meidät, kertoo arvomme ja sen, voiko meitä rakastaa. Voinko saada onnea ja menestyä tässä saatanan maassa. 

En syytä sairaudestani mediaa, joka täysin epärealistisilla muokatuilla kuvilla valelee verkkokalvoille valheellista tietoa naisen ruumiista. En syytä jatkuvia "näin laihdut 10 kiloa viikossa"-uutislinkkejä. En syytä edes isäpuoltani joka nauroi sille, että painan 60kiloa. Kun äitikin on kevyempi. Että eikö tuo ole vähän ihmeellistä, eikö sinustakin? Haluan jonkun jota syyttää, jonkun joka kantaisi vastuun tästä puolestani. Harmi vain että olen aikuinen. Aikuiset saavat kuolla rauhassa anoreksiaansa kun ovat niin typeriä että sen itselleen "keksivät". 

All the pretty stars shine for you, my love
Am I the girl that you dream of?
All those little times you said that I'm your girl
You make me feel like your whole world

Thinspo

...and I will go down with this ship...

Olin tehnyt isoja päätöksiä, etsiskelin netistä ravitsemusterapeuttien nimiä ja numeroita- söin samalla. Olin käynyt lenkillä ja päätin että tänään syön, tänään saan syödä. Yksi päivä vain. Laipää kaksi palaa, pitsaa 2 palaa...2 perunaa vielä lisäksi...paistettuna. Ei herranjumala.

Kun löysin itseni sitten halailemasta vessanpönttöä ja yrittäessäni saada sitä kaikkea ulos, (vaikka kipu vatsalaukussa ja ruokatorvessa kasvoi joka yökkäyskerran jälkeen.) ajattelin että ei tätä voi jatkaa näin- mun iho on niin kuiva ettei siihen auta mikään muu kuin kortisonivoide. Huimaa aina kun nousen ylös..kunto on juoksemisesta niin huono etten jaksa edes harrastaa seksiä. Ei se oo oikein sen arvosta. Pakko parantua pakko pakko pakko pakko-

Samalla kuin ei olis yhtään pakko.

Varaan ajan revitsemusneuvontaan. Julkiselta puolelta. En vaan oikeen ymmärrä et miten se vois yksinään auttaa et käy siel juttelee kaloreista ja ruokaympyröistä ja ruokarytmeistä- ei siinä ole mitään uutta. Painon nouseminen ei vaan kiinnosta. Terveellinen syöminen kiinnostaa.

Break-up and down?

Olen miettinyt ja miettinyt tätä tilannetta. En usko että parisuhteeni voisi jatkua enää yhtään kauempaa. Paremmin tekisin jos nyt vain päästäisin irti. Ainoa mikä jarruttaa on se pelko ettei se olisikaan oikea ratkaisu. Vaikka se olisi. Oon pelkkä pelkuri, inhottaa tuntea sydänsuruja.

Kaipaan hänen syliään, kaipaan ääntä ja tuoksua. Kaipaisin kaikkea hänessä. Silti yhä isompi osa minussa haluaisi päästää irti ja jatkaa eteenpäin. Tuntuu ettei muuta tapaa enää ole. Mitä teen? En osaa valita... en halua päästää irti vaikka pitäisi.

Se ei olekkaan niin

Mä luulin aina jotakin jää
jota ei pysty hävittämään
edes silloinkaan repimään
kun sanoo näkemiin
mut se ei olekaan niin

Ja ulkona jossain oot sinä ja uus

kireä teennäinen valoisuus

Mä olen verta mä oon väkivaltaa

mä haluan huutaa ja satuttaa

Mä luulin että viha väsyy

suru sammuu tai himmentyy

mä luulin että kipu häipyy

menee kadoksiin

mut se ei olekaan niin

Mä luulin että hallitsen tän
mun mielen ja mun elämän
joo, mä luulin että sinä ja hän
jäätte unohduksiin
mut se ei olekaan niin
se ei olekaan niin

Ja ne kuvittelee et sil on välii

Mulla on yllä pitkä musta mekko. Se on niin ohut että mun lanneluiden ääriviivat voi erottaa sen läpi. T on ollut hiljainen siitä lähtien kun se lausuttiin ääneen. Tuntuu etten enää kelpaa. Se sanoi sellaisia sanoja kuin ruokavalio, liikunta, timmi vartalo. Sitten hän tykkäisi. Sitten olisin sellainen. Timmi ja urheilullinen ja varmaankin kauniskin. T:n mielestä. En usko että haluan olla sillälailla kaunis. Ei se ole minä. Se olisi joku muu.

Olen tajunnut vasta nyt ajatukseni T:n naisihanteesta. Onkohan sillä muita.. Vieraileeko se muiden sylissä niinkuin Pariisissa ollessaan? Musta mekkoni on ostettu sieltä. Miksi toisaalta ei olisi muita? Mietin miltä se tuntuisi...hassummalta tuntuisi jos ei olisi. T toivoo minulta yhtä juttua. Sellaista missä olisi joku toinen nainen lisäkseni. Se olisi hauskaa ja mitäpä pientä ei tyttöystävä tekisi miehensä puolesta. En vain ole varma pystynkö siihen. T koskettelee ja suutelee häntä, rakastaa häntä.. Haluan oksentaa.  

Näen sen illan tarkalleen niin kuin se kuvaillaan

Tähdet päiden päällä kiikkuu

Vesi väsyy, lämpö pohjaan katoaa

Aallot vaivalloiseen liikkuu

Miten kylmä kohmettaakin nopeaan

Ulpukanvarret ja huulet

Kukaan ei kuule huutoa väsyvää

Taas vaikeampi hengittää

Haluan että T rakastaisi minua. Minua yksin. Miksi se ajattelee tuollaisia asioita..miksi en osaa sanoa vastaankaan..miksi haluan aina vain miellyttää? Vaikka särjen T:n korvia ja silmiä. Pitää olla hiljempaa ja hiljaa. Hiljaisin. Haluttava ja miellyttävä. Luuni sattuvat ja aiheuttavat mustelmia nukkuessani T:n sylissä. En sovi siihen enää. T vetää itsensä pois ulottuviltani, sängyn toiseen nurkkaan. 

Ja ne jotka kaiken tietää
ne sanoo tuo on prinsessa Jää
se varmaan hileitä hengittää
ja se kaikesta selviää

Ensimmäinen kuva minusta

En kaipaa törkeää arvostelua enkä tuomitsemista. Ihan vaan todistan olevani olemassa sanotaan näin. Jos innostun niin ehkä kuvia alkaa tulla lisää.

Tänään otettu kuva, Paino oli laskenut puoli kiloa ja se on hyvä juttu. Toi reisien rasva on ollu tiukassa mut alkaa onneks jo pikkuhiljaa lähtee :D Ihanaa.

...

Tajuttoman omituinen olo. Ja vähän toivoton. Ja lihava. Ja pienipieni samaan aikaan. Syy siihen on se, että sain tänään postissa tilaamani mekon ja pitsipaidan. Se mekko oli pienin mahdollinen koko eikä se oikeen istunut. Peppu on pienentynyt (näin luulen) ja käsivarretkin aika tikut. No jokatapauksessa mekkoon jäi aika paljon rumasti "rypyille" sitä kangasta joka pilaa hoikan vaikutelman. Kuitenkin ihonmyötäinen asu. Toinen ihana vaate oli musta pitsipaita, johon kuului sellanen bondeau-liivi juttu. Se on IHANA päällä. Rakastan sitä. 

Harmi etten voi laittaa kuvia, mutta tilasin tuotteet Hersecret.fi -Verkkokaupasta. Suht edullinen ja pienikokoisille sopii kaikki vaatteet:) pitsitoppi :D Käykää kurkkaamassa. Mekon linkki on tässä: Violetti Strassimekko 

Omituinen oloni johtuu huimauksesta eikä ajatus oikein kulje. Suunnittelen syöväni jotakin, mikä ei varmaan olis huonokaan ajatus. (Mutta paino oli pudonnu taas kilon enkä haluu menettää sitä työtä syömällä nyt). Pakko keksiä jotain.