Menin eilen ajoissa nukkumaan, ja siitä huolimatta en saanut unta kuin 7 tuntia. Aamuyön heräily. Paskamasennuksen oire. Joten nousin siis ylös ja keittelemään kahvia. Olo on senverran turtunut etten tiedä jaksanko tänäaamuna salille. Positiivista on ettei lihaksiin juuri satu, kiitos pikkusiskon järjestämän venyttelyoperaation eilen illalla. (Sisko on voimistelija, ja taipuu ihan luonnottomiin asentoihin joissa pitäisi pysyä hien ja tuskan kanssa se 20 sek ainakin...sekopäistä touhua) Mutta se lihaksista ja venyttelyistä. Eli päivän asiaan;
Mun elämä on ollut varsinaista tunnemyrskyä aina, ja luulen osittain sen olleen myös selviytymiskeino, miten selvitä siitä väkivallan määrästä jota joutui kokemaan ja näkemään kotona joka päivä. Minulla on vahva tarve tulla rakastetuksi, rakastaa ja kokea olevani tärkeintä maailmassa. Hypin suhteesta suhteeseen, vaihdan miehiä ristiin rastiin ja edes-takaisin, ja kaikki tämä pelleily saa mut näyttämään vittumaiselta lutkalta.Olen koko elämäni ollut tavallaan kateellinen sellaisille tytöille, niille, jotka ovat juuri niitä koulun kauneimpia, niitä jotka ovat ilkeitä mutta suosittuja. Niitä joiden ympärillä pyörii miehiä. Meille "normaaleille" puhuttiin sitten lohduttavaan sävyyn "persoonallisuudesta" ja "sisäisestä kauneudesta". Totuus taitaa kuitenkin olla että seksillä saa ja rakkaudesta on turha kitistä.-.-
Tapasin nykyisen poikaystäväni lukiossa ruotsin tunnilla. Oli jakson ensimmäinen tunti ja ikäväkseni meidät sekoitettiin istumaan minne sattuu. (paikat siis arvottiin) Bestis jäi luokan etuosaan ja itse päädyin taakse. Viereeni sitten istutettiin poika. Koska olen pinnallinen epävarma lutka, katselin sivusilmällä jätkää ja mietin samalla mitä tuli puettua aamulla päälle ja miltä mahdan pojan silmissä näyttää. Tunti meni puhumatta mitään toisillemme. Kuitenkin kolme kertaa viikossa näimme tunneilla ja rupesimme juttelemaan enemmän ja enemmän. Hän sai minut nauramaan tavalla jota olin kaivannut niin kauan. Olin täysin hullaantunut rakkaudesta ja jätin siksi silloisen jätkäni, jonka kanssa en ollut ehtinyt olla kuin muutaman viiikon. (huomiotavaa kuitenkin on että ehdin pettämään häntä jo kahdesti siinä ajassa exäni kanssa)
Suhteemme kehittyi ja samaan aikaan yritin salata häntä isäpuoleltani. Hän oli exälleni (kutsutaan häntä kirjaimella J) lähettänyt nimelläni viestejä, jotka aiheuttivat eromme ja riitaannutti meidät pitkäksi aikaa.En halunnut saman toistuvan. Tietenkin olisi ollut vaihtoehto kertoa perheeni tilanteesta, olla ensimmäistä kertaa elämässäni rehellinen jollekulle. Mutta enhän minä osannut.Joten keksin kaikenlaista. Miksei minulle voi soittaa tai miksen voi lähteä ulos tai miksi minulla on tietty aika jolloin pitää olla koulusta kotona-(30 minuuttia koulun päättymisestä. Lukujärjestykset lukivat keittiön ovessa). Samoihin aikoihin exäni J, kertoi miten haluaisi palata yhteen kanssani. Jouduin siis kahden tulen väliin ja valitsin exän. Hän oli läheisin ihminen minulle edelleen, tärkein kaikista. Oli aina ollut joten valinta oli selkeä.. Kuukauden jälkeen päädyimme kuitenkin eroon ystävinä. minä ja T aloimme seurustelemaan vähän sen jälkeen. Tästä suuttuneena J löi välit poikki ja tilanne on sama edelleen. Meistä tuli vihamiehet ja vähitellen ei mitään.
Kuukauden onnellisen ja todella ihanan seurustelutaipaleen jälkeen pakenin kotoani T:n luokse. Sinä yönä kerroin kaikesta: väkivallasta, hyväksikäytöstä ja etten kestänyt olla kotona enää. Itkin pitkin yötä ja olin peloissani isäpuoleni reaktioista...pelkäsin hänen tulevan perääni sillä tiesi missä T asui. Pelko osoittautui aiheelliseksi ja pääduin turvataloon, jossa asuin viimeisen viikon kunnes täytin 18. Oli kesäkuun alku ja kouluissa lomat. T sai minut terapiaan Helsinki Missionille, jossa puhuin ensimmäiselle "ulkopuoliselle" tilanteestani ja sain osviittaa rikosilmoituksen tekemisestä. Tein tästä viikon päästä rikosilmoituksen. Isäpuoleni otettiin kahden päivän päästä kiinni, pidätettiin ja äitini ja sisarukset asettuivat turvakotiin. Tutkinnan edetessä pienemmät sisarukseni otettiin kiireelliseen sijoitukseen lastenkotiin. Muista kuinka äiti soitti itkien että heidät viedään. Se oli hirveää sillä koin syyn olleen täysin minun. Seuraavana keväänä nelipäiväisen oikeudenkäynnin jälkeen isäpuoleni tuomittiin 10 vuoden vankeustuomioon.
Kaikki paha on nyt takanapäin. Pikkuiset ovat kotona ja kaike pitäisi olla muutenkin hyvin. Mutta T. Ihminen jota rakastan ja ihminen joka pelasti minut sanan jokaisessa merkityksessä, on lipumassa pois. Ehkä meidän suhde alkaa todella olla ohi.. Ohi oikeasti. Eikä silloin minulle jää muuta kuin hitaasti katoava ruumis.
Luulin aina että tulisimme
onnistumaan, löytämään tavan elää yhdessä
säästit parhaan viimeiseksi ja nyt on liian myöhäistä.
Lasken sen päivän tunteja joka tuntuu kestävän ikuisesti
Aamu: .jpg)
