Bring me the end with your love

T lähtee ranskaan kesäkuun lopussa.

Ranskaan.... Ranska on tosi kaukana. 

Liian kaukana.

Miten mun olis tarkoitus selvitä? Rakastan T;tä liikaa. Eilen T halusi erota. Sanoi ettei jaksa enää. Myönnän että olen välillä ja vähän liian usein skitso. Suutun ja itken ja paiskon tavaroita seinille. Mutta T ei ole koskaan lähtenyt. Aina se on jäänyt vaikka sanoisin kuinka pahasti. Vaikka olen itse lähtenyt monta kertaa kävelemään, vielä silloinkin kun harrastin seksiä toisen miehen kanssa kotibileissä. Ei edes lyönyt vaikka mielestäni olisin sen ansainnut. 

Pelkään että T tajuaa jossain vaiheessa että ei kannata jatkaa enää mun kanssa. Löytää jonkun muun ja paremman ja kauniimman ja terveen. Jonkun joka ei käy psykoterapiassa ja syö kolmea eri psyykelääkettä. Jonkun joka sanoo "Rakastan sinua", sen sijaan että puhelimesta kuuluu "Haista paska sika!" Olen yrittänyt muuttua. Tahdon parantua että voisin olla taas ihana ja onnellinen. T:n oma kulta. 

Kaipaan myös entistä parasta ystävääni. Joka oli myös poikaystäväni vähän aikaa. Emme ole puhuneet toisillemme vuoteen. Eikä taideta tulla enää koskaan puhumaankaan.

Is life over? This life's over! Or has it only just begun?

The close corner starts to moulder, coming apart-yet still not done

Between the pleasure and the pain

Viimeyö oli painajasmainen. Kaikki alkoi siitä että poikaystäväni kaveri tuli viettämään iltaa meille ja siinä sitten ottivat kuppia ja jauhoivat paskaa minkä ehtivät. Illan ja yön edetessä sain osakseni sutkautuksia ja kommentteja jotka eivät tosiaankaan olleet kovin imartelevia... Mä kuulemma näytän "vihreää valoa" kaikille vastakkaisen sukupuolen edustajille. Hahaa, mut joo sillehän kelpaa kaikki! Ja sitten otetaan ryyppy sille että T:n tyttöystävä on huora.

Puren hammasta. En itke. Minähän en vittu itke.

Herrat menee saunaan, istun makuuhuoneessa enemmän tai vähemmän ahdistuneena ja harkitsen vakavasti asunnosta poistumista. Mutta en lähde. Tietenkään en lähde. Sitten vasta saisivatkin nauraa. Että nyt se lähti taas panemaan muita. Niimpä. Sellainenhan minä olen. Huora, varas ja valehtelija. Etenkin valehtelija.

Iltani päättyy kylpyhuonene lattialle. En saa henkeä, revin hiuksia ja tiedän että se on tulossa. Paniikki. Painan kädet korvien päälle mutta sekään ei riitä että kuulen niiden äänet oven läpi. "Kai sä tajuat et toi ei ratkaise mitään?" Kuulen hämärästi T:n puhuvan jotakin hätänumerosta ja pelästyn, että joku tosiaan tulisi väkisin poistamaan minut täältä. Turvasta. 

En tiedä tarkalleen kuinka kaua olin vessassa. Tarpeeksi kauan että äänet olivat hiljentyneet ja miehet siirtyneet...parvekkelle? Kyllä. Hiippailen makuuhuoneeseen ja kaivan meikkilaukustani ataraxit. Voisin ottaa yliannostuksen. Sammuisin kuin saunalyhty ja sehän sopii minulle. Hetken päästä tajuan ettei kukaan saa henkeä pois ataraxilla joten tyydyn normaaliin annosmäärään. Aamuviiden aikoihin nukahdin. Ja poistuin ennen miesten heräämistä.  

Nyt kelailen viime yötä päässä uudestaan ja uudestaan. Olo on heikko niinkuin kohtauksen jäljiltä aina. En syö. En nuku. Vittu. Mut olis pitäny tappaa jo sairaalassa kun synnyin. Kuristaa vaikka napanuoraan. Vaikka T satuttaa minua. Rakastan silti. Koska olen heikko ja kykenemätön muutokseen. Koska en pärjää yksin. Koska olen niin helvetin tyhmä ja helvetin väärässä. Aina. Väärässä.

I took their smiles and I made them mine

I sold my soul just to hide the light.

And now i see what I really am..

Hello...

Kauan kadoksissa olleet sanat kantautuvat korviini
Silti en tiedä mikä pitää minut täällä
Kun koko tämän ajan olen ollut niin tyhjä sisältäpäin
Tiedän että olet yhä täällä

Katsoen minua, haluten minua
Tunnen sinun vetävän minut alas
Pelkään sinua, rakastan sinua
Enkä anna sinun työntää minua alas

Jos minä hymyilen ja en usko
Pian tiedän herääväni tästä unesta
Älä yritä korjata minua
en ole rikki
Hei, olen valhe, elän sinulle jotta voit piiloutua...
Älä itke...

-Evanescence-

Every rose has its thorn

Tänään on vaan liian paha olo. Ei edes pelkästään henkisesti vaan myös fyysisesti. Kurkussa on pala, oksettaa. Ahdistaa. Väsyttää. En saanut nukuttua viime yönä. Tietenkään. Olisihan se pitänyt arvata. T on poissa koko viikonlopun ja mä makaan yksin kuumassa huoneessa itkemässä. Itkemässä mitä? Tai miksi? Miksi mitä. Miksi miksi miksi miksi. Ajatukset rullaa edes takas ja ympäri uudelleen.

"Mä rakastan sua kauheasti"

Niimpä niin. You never call me when you're sober. Mutta näin se menee. Ikävä viiltelee mieltä ja teen sen. Teen, vaikka pyhästi lupasin ja vannoin ettei enää. Ei enää koskaan. Anteeksi.

Täytyy ehkä vähän valaista mun tilannetta. Sairastan keskivaikeaa masennusta ja PTSD,tä ja kärsin dissosiaatiohäiriöistä, anorektisuudesta ja ihan vaan sekopäisyydestä. Masennusjaksot tulee ja menee, ja nyt olo on taas pahempi kuin kaksi viikkoa sitten. Viiltelyä harrastan jonkun verran. Aloitin 13-vuotiaana. Sen jälkeen kun minut raiskattiin ensimmäisen kerran.

Jonain päivänä aion unohtaa nimesi
Ja jonain päivänä, sinä tulet hukkumaan kadonneeseen kipuuni

Morticia | Reckless Fashion | Morticia - verkkokauppa / 1684

Morticia | Reckless Fashion | Morticia - verkkokauppa / 1684

Ihanat housut<3 Rakastuin. Taidan tilata noi ja jäädä kattelee et mahtuuko mun koipiin. (lukee että "koot pieniä) We'll see;)

Tästä se lähtee...

Moi...Alkuperäinen tarkoitus tälle päivälle oli istua kotona ja olla ajattelematta mitään. Päädyin kuitenkin luomaan blogin (jälleen). Jos vaikka saisin pidettyä hengissä tän tällä kertaa. Jää nähtäväksi. 

Teidän ihanien lukijoiden olisi hyvä tietää seuraava: Tämä blogi ei varsinaisesti ole kauneus/muoti/angstaus-blogi vaan sekoitus kaikkea sitä. Fiiliksen mukaan.:)

Pahoittelen sotkuisuutta, ehkä muutaman päivityksen jälkeen saan homman toimimaan.:D