I don't love you but I always will

I wish you'd hold me when I turn my back
The less I give the more I get back
Oh your hands can heal, your hands can bruise
I don't have a choice but I'd still choose you


Ihmiset juoksevat junassa ja laulavat ja pitävät hauskaa. Kamala vappumelu. Aurinko ei paista ja kaikkialla on liian kylmä. Kokoajan on liian kylmä. Paino on tippunut taas toivotulla tavalla ja se on aivan loistavaa. Minä hallitsen sittenkin. Kävelen ihmisvirtaa vastaan ja yhtäkkiä hirveä ikävä iskee. Sinun ikäväsi. Haluan hukuttautua siihen. Pelkään olevani oikeassa emmekä koskaan enää tapaa. Olen yrittänyt jo kaikkeni.

Otin eilen yliannostuksen masennuslääkettä vahingossa. Pääni oli turtaa ja hämärää ja rauhallista unta. Kaikki oli poissa. se kipu ja ahdistus eikä minulla ollut edes nälkä. Silti sekään ei tapa ikävää. Kaipausta iholla joka kaipaa... pään silitystä, kosketusta selällä ja katseita. Nopeasti lyöviä sydämiä ja liian humalaisia sanoja. Se kaikki on viety minulta. 

Haluaisin oksentaa mutten pysty. Keuhkoja pistelee aina välillä ja polvet on kipeät kaikista niistä kyykyistä joita teen päivittäin. Olen niin sairas sisältä. Haluan olla parempi. Haluan olla terve.

And they'll know she's lying.

                                          Let me in the walls
                                                    You've built around
                                                        We can light a match
                                                               And burn them down

                                      Let me hold your hand
                               And dance 'round and 'round the flames
                          In front of us
                      Dust to dust

Sydän lyö tyhjää ja mieli kaloreita

Ostoskoriini ei juurikaan kerry muuta  kuin kasviksia. Kurkkua, paprikaa, wokkivihanneksia 35 kaloria per 100 grammaa. Seison hetken kylmäosastolla katsellen mozzarellapitsan olevan tarjouksessa. Mutta en osta sitä. Kassalla mietin miltä tämä näyttää. Tietääkö tuo ja tuo ihminen miksi ostan juuri näitä tuotteita? Tietävätkö he ja miettivät että tuo tyttö on sitten sairas.. 

Minä ajattelen pakkomielteisesti syömistä- jos joku syö kahvilassa viineriä ajattelen automaattisesti että miten se pystyy? Miksi muut voivat syödä mitä haluavat, ostaa leipää ja juustoa ja jäätelöä- ihan noin vain. Se on äärimmäisen epäreilua. Jos joku on laiha tai hoikka mietin automaattisesti miten kyseinen henkilö syö- oksentaako myöhemmin. On niin vaikea hyväksyä  laihoja ihmisiä. Niitä siroja ja pieniä jotka voisivat syödä mitä vain lihomatta grammaakaan. 

Otin lainaa pankista. En pääse terapiaan maksamattomien laskujen takia. Olin vähällä ajaa rekan alle. Se niistä mun suurista ajotaidoista. 

Pienemmäksi ja pienemmäksi. Pitää olla pienempi. 

Mun ystävä joutui suljetulle osastolle. En ajatellu liittyä seuraan. 

No one loves me better
No one ever could
I wish someone would have warned me
That you would be so good                                        

Goodbye

Siitä on jo aikaa. Tunsin hänet jo kauan sitten mutta en koskaan tarpeeksi hyvin. Menetin sinut monta kertaa, et vain koskaan välittänyt minusta. Silloin. Nykyään uskon sen olevan toisin, että jokin pieni osa tulee kaipaamaan, tulee muistamaan minut ja tajuaa että on menettänyt jotain tärkeää. Toivon todella että se sattuu.

Too long we've been denying, now we're both tired of trying

We hit a wall and we can't get over it
Nothing left to relive, it's water under the bridge You said it, I get it, I guess it is what it is

Meillä oli jotain niin erilaista. Muutama todella kaunis hetki vaikka se ei koskaan onnistuisi. Meitä ei koskaan tule olemaan. En jaksa uskoa siihen enää. Sanot ettet välitä, mutta sitä on vain niin kamalan vaikea uskoa. 

And I will swallow my pride

You're the one that I love

And I'm saying goodbye

I let it all go

Oon menettämässä otetta sairaudestani. En oo käynyt terapiassa rahaongelmien takia kolmeen viikkoon, oon syöny kohtuullisesti joka päivä, oon harrastanu urheiluakin. Oon aikalailla tyytyväinen tilanteeseen. T rakastaa mua ja ensi viikolla olis tarkoitus mennä yhdessä ruotsiin. 2 vuotta yhdessä. Kukaan ei olis uskonut tähän. Paitsi ettei se ole totta.

Ensiviikolla on myäs serkkuni rippijuhlat. En tunne häntä kovin hyvin mutta ajattelin mennä silti veljeni kanssa. Kamalaa siitä varmasti tuleekin. Mun on tarkoitus pitää koko viikko tiukkaa ruokavaliota että näyttäisin mahdollisimman hyvältä- tilasin jo valkoisen pitsimekon kokoa xs. Juhlissa saattaa myös olla pikkuvelipuoleni. En ole tavannut koskaan. Enkä välittäisi tavatakaan. En halua sekoittaa elämääni yhtään ketään ylimääräistä. En enää.

Pitää keskittyä nyt tähän vartaloon ja keskittyä olemaan syömättä. Kyllä mä pystyn siihen taas.

En oikein osaa päättää syödäkö vai ei syödä. Eilen illalla ei ees kasvikset pysyneet sisällä. Siinä menikin sitten se viimeinne ruokalaji mitä yleensä syön. Ranch-dipillä kurkkua ja paprikaa nami<3  Mutta ei tänään.

Ajattelen liikaa ruokaa. Koko ajan se pyörii taka-alalla ja kutkuttelee ja houkuttelee minua syömään- tai olemaan syömättä. Miten monimuotoista ja vaikeaa.

Koen itseni rumaksi...niiiiin r.u.m.a.k.s.i.  Iho on kauhean kuiva ja silmänaluset on tummat... nenäon pitkä ja piiiitkä ja inhoan sitäkin. Inhoan kaikkea itsessäni. T sanoo että olen kaunis, ja just sellainen kuin pitääkin. Mua on usein kehuttu baareissa ja kadullakin kauniiksi ja vaikka mitä. Mutta enhän mä ole sellainen. Ulkona liikkuessa on aina oltava jonkinlainen kilpi. Teitä muita vastaan. Ettei kukaan näe eikä saisi koskaan tietääkään minusta mitään. En ole oikeasti sen näköinen.

Jos on silkkoa ja paskaa sisältä niin ulkokuorella ei ole mitään väliä, eihän?

Haluaisin vain kadota pois

Olen vaiennut ja puhunut. Kurkkuni on kuiva ja karhea, bulimia tekee mistä tahansa erämaata, sademetsistä aavikon, yritykseni laulaa kuulostaa siltä kuin varis raakkuisi, sanat ovat epäselviä, lauseissa ei ole tolkkua, miten voisin siis edes itse ymmärtää, ja silti on pakko olla. En pääse siitä. Pakko olla olemassa. Pakko tietää se. Pakko tietää miltä minusta tuntuu. Pakko tietää, että tässä on minä. Pakko ymmärtää että tämä ruumis katoaa, kuivuu, haihtuu, kyllä se tekee niin, mutta niin äärettömän hitaasti, että olemattomuuteen on äärettömän pitkä matka ja sen pitkän matkan aikana ehtii ajatella kaikenlaista, vaikka ei jaksaisikaan, vaikka yrittäisi olla ajattelematta tulee törmänneeksi kaikenlaisiin ihmsiin ja joutuu kaikenlaisiin tilanteisiin ja joutuu ajalettettomuuteen ja olemattomuuteen, matka on liian pitkä ja matkan tekemiseen tarvitaan tahtoa ja tahto on olemista ja oleminen ajattelua. Mikä loputon matka. 

- Sofi Oksanen, Stalinin Lehmät

She'll be a scar now

Oon tänään pohdiskellu omaa elämääni ja sitä miten oon kaikki mahdollisuudet jotka mulle on annettu niin pilannu. Yksinkertaisesti mokannu kaiken. Mä sain oikeudenkäynnistä 30 000 euroa korvauksia. Arvatkaa onko niitä rahoja enää ees olemassa? Juu eipä ole. Enkä tietenkään kehtaa kellekkään siitä kertoa. En ikinä pysty omalta häpeältäni, että en osaa käyttää rahaa. En osatnu autoa, en avannu aspia en tehny mitään niistä mitä olis voinut olettaa. Nyt mä asun kotona ja oon onneton ja surkea. Kehtaankin. 

Mun poikaystävä mietti eilen sitä miksen halua seksiä enää. En vaan pysty. Oon huolissani itsestäni ja mä vihaan omaa vartaloani- on vaikee uskoa että kukaan muu sitä pystyis rakastamaan jos en itekään siihen kykene.. Ainakin se tekee siitä vaikeampaa. Tuntuu vaan yhä vaikeammalta olla siinä toisen alla niin haavoittuvaisena. En oo tarpeeksi laiha sellaiseen. She'll be a star now, I will follow her lead. She'll be a scar now- I will still let her bleed.

Ahdistaa.. koko tilanne mun koulun kanssa, en oo vieläkään saanu kesätöitä. Mutta kukapa nyt hullua töihin ottais? Hah. Ainoa positiivinen asia minkä oon saanu aikaan on mun autokoulu. Oon kuulemma loistava kuski. :) Piristää että jossain ees onnistuu. Ehkäpä sitten vielä muissakin asioissa. 

En oo uskaltanu käydä moneen viikkoon vaa-alla. Ehkä se tästä sitten. 

If our love is insanity why are you my clarity?