Maybe it was meant to be?....

Ei koskaan tarpeeksi ihana. Ei koskaan tarpeeksi täydellinen. Ei koskaan tarpeeksi laiha. Ei koskaan tarpeeksi vahva. Olen niin väsynyt ajattelemaan olevani masentunut, rikkinäinen, vajaa. En haluaisi olla sellainen kuin olen. Olen väsynyt siihen. 

Voiko masennuslääkkeillä tehdä itsemurhaa? Ei voi, kaverini tietää. Panadolilla voi mutta se vaatii noin 250 kpl yhden milligramman vahvuisia. Paitsi jos oksentaa ne ennenkuin on ollenkaan kuollut yhtään mihinkään. Parhaimmassa tapauksessa käy huonosti ja päätyy loppuiäksi pyörätuoliin tai vihannekseksi osastolle X. 

En mä halua kuolla. En haluais luopua ihmisestä jota rakastan..mutten jaksa ystäviäni. Tajuan etten voisi näin saada sitä elämää millaisen oikeasti haluan. Sanovat etten tiedä mitä haluan...vakka tiedän minä. Haluaisin olla onnellinen. Olla normaali. Olla laiha. Tavallaan olisi ihanaa jos voisin vain palata ajassa noin 10 vuotta taaksepäin...tekisin asiat erilailla. En rakastuisi 17-vuotiaana. En lopettaisi koulua... Se on hassua...miten elämässä teet yhden käännöksen...yksi päätös... mikä muuttaa kaiken. Ja koko se suunniteltu elämä katoaa kuin sitä ei oisi koskaan ollutkaan. 

Haluaisin että elämä olisi jo ohi. Kukaan ei voi korjata sitä mitä on tapahtunut, Mä en voi korjata mitään- se  mitä joskus ois ollu tarkotettu mun elämäksi...ei sitä ole enää. Haluaisin sen takaisin mutten saa. 

Miten mun pitäisi päättää tälläisiä asioita? Miksei kaikki vaan voisi olla jo ohi. Loppu. Kaiken mitä mä tein.. että tein jotta voisin valita, Mähän voin. 

A lost girl

En oo aikoihin enää kirjoittanu ja päätin palata syystä x. Lukiessa muiden blogeja kiinnostus tähän omaan palasi taas. Joten here we go again. Kaikkee paskaa on tapahtunut. Oon ollu melkein kokoajan sairaslomalla kun sillat ja junan raiteet veti mua puoleensa vähän turhan voimakkaasti. Ekan kerran elämässäni itkin yöllä Peijaksen hoitajalle. Että mua väsyttää ja että haluan tavata lääkärin. Ne tarjos osastoo ja sanoin sille ei kiitos. Ataraxit ja pamit käteen ja kotiin sängyn pohjalle. Oon niin ylpeä suomen terveydenhuollon tasosta. 

Mies sanoo ettei se jaksa kannatella mua jatkuvasti. Nyt ryhdistäydyt! Menet kouluun tai töihin ja elät ja käyt baarissa lauantaisin ja oot iloinen oma itses. Niitä kaikkia ihmisiä tekis mieli ampua päähän.  Kaiken lisäks mun jatkuva sairastelu on saattanu saada syyn. Nimittäin ms-tauti. Silmäoireet ja puutuminen. Oon nyt tavannu viittä lääkäriä ja osan mielestä pitäs alkaa tarkkailee, osan mielestä burana parantaa maailmaa. Vitun hieno homma. Oma keho on ollu mua vastaan jo ihan tarpeeks. Mitä tässäki nyt sit pitäis tehä. 

Vitun paska elämä.

I don't love you but I always will

I wish you'd hold me when I turn my back
The less I give the more I get back
Oh your hands can heal, your hands can bruise
I don't have a choice but I'd still choose you


Ihmiset juoksevat junassa ja laulavat ja pitävät hauskaa. Kamala vappumelu. Aurinko ei paista ja kaikkialla on liian kylmä. Kokoajan on liian kylmä. Paino on tippunut taas toivotulla tavalla ja se on aivan loistavaa. Minä hallitsen sittenkin. Kävelen ihmisvirtaa vastaan ja yhtäkkiä hirveä ikävä iskee. Sinun ikäväsi. Haluan hukuttautua siihen. Pelkään olevani oikeassa emmekä koskaan enää tapaa. Olen yrittänyt jo kaikkeni.

Otin eilen yliannostuksen masennuslääkettä vahingossa. Pääni oli turtaa ja hämärää ja rauhallista unta. Kaikki oli poissa. se kipu ja ahdistus eikä minulla ollut edes nälkä. Silti sekään ei tapa ikävää. Kaipausta iholla joka kaipaa... pään silitystä, kosketusta selällä ja katseita. Nopeasti lyöviä sydämiä ja liian humalaisia sanoja. Se kaikki on viety minulta. 

Haluaisin oksentaa mutten pysty. Keuhkoja pistelee aina välillä ja polvet on kipeät kaikista niistä kyykyistä joita teen päivittäin. Olen niin sairas sisältä. Haluan olla parempi. Haluan olla terve.

And they'll know she's lying.

                                          Let me in the walls
                                                    You've built around
                                                        We can light a match
                                                               And burn them down

                                      Let me hold your hand
                               And dance 'round and 'round the flames
                          In front of us
                      Dust to dust

That's just who you are

What are you waiting for?

Just surrender here tonight

What are you waiting for?

As we go towards the light

Tyhjennän kehkoni, asetan sifonin suuttimen huulille ja vedän kaasua sisääni. Ilokaasua. iloista ilmaa. Tunnen miten koko kehoni rentoutuu ja muuttuu...taustalla oleva musiikki kuuluu enää pelkkänä yhtenä ääniaaltona- pää on tyhjä ajatuksista. Silmissä mustenee vähitellen ja sen suoma pimeys on lohdullista ja helpottavaa. 

Kädet ja huulet kulkevat ihoani pitkin-ne antavat minulle minun ääriviivani.Anoreksian ja bulimian kaunistamalla vartalolla.  On jotenkin niin helppo vain olla... ei tarvitse mennä mihinkään, ei tarvitse edes ajatella, saan vain olla ja hengittää. Vapaus. Oloni on niin lentävän hyvä etten voisi kuvitellakaan parempaa. Alkoholista huolimatta. Ilokaasusta huolimatta. Olen taas ottanut liikaa viinaa tai liikaa ataraxia- Liikaa mitätahans liikaaa.

I was breaking out of my own skin
Choking up on release
I'm in no state
To judge you

Junassa on ihmisiä. Niiden äänet sattuvat korviin ja saavat pään särkemään kahta kauheammin. Pakkanen saa ihon kananlihalle ja värjää kalpeat poskipäät hennolla punaisella. Mietin katsovatko he minua erilailla? Olenko minä itse jotenkin muuttunut erilaiseksi? Tuntuisi siltä. Luulen että pitäisi olla väsynyt mutten tunne oikeastaan mitään. Ilmassa leijuu pienenpieniä kristallinpalasia auringossa. Ne kimaltavat ja haluaisin vain ojentaa käteni ja poimia edes yhden niistä taskuun. Kotona on teetä ja ulkona on kaunista ja aurinkoa. 

Bring me the end with your love

T lähtee ranskaan kesäkuun lopussa.

Ranskaan.... Ranska on tosi kaukana. 

Liian kaukana.

Miten mun olis tarkoitus selvitä? Rakastan T;tä liikaa. Eilen T halusi erota. Sanoi ettei jaksa enää. Myönnän että olen välillä ja vähän liian usein skitso. Suutun ja itken ja paiskon tavaroita seinille. Mutta T ei ole koskaan lähtenyt. Aina se on jäänyt vaikka sanoisin kuinka pahasti. Vaikka olen itse lähtenyt monta kertaa kävelemään, vielä silloinkin kun harrastin seksiä toisen miehen kanssa kotibileissä. Ei edes lyönyt vaikka mielestäni olisin sen ansainnut. 

Pelkään että T tajuaa jossain vaiheessa että ei kannata jatkaa enää mun kanssa. Löytää jonkun muun ja paremman ja kauniimman ja terveen. Jonkun joka ei käy psykoterapiassa ja syö kolmea eri psyykelääkettä. Jonkun joka sanoo "Rakastan sinua", sen sijaan että puhelimesta kuuluu "Haista paska sika!" Olen yrittänyt muuttua. Tahdon parantua että voisin olla taas ihana ja onnellinen. T:n oma kulta. 

Kaipaan myös entistä parasta ystävääni. Joka oli myös poikaystäväni vähän aikaa. Emme ole puhuneet toisillemme vuoteen. Eikä taideta tulla enää koskaan puhumaankaan.

Is life over? This life's over! Or has it only just begun?

The close corner starts to moulder, coming apart-yet still not done