And If you have to leave...

Viimeaikoina olen petrannut, panostanut oikeen huolella. Sain tehtyä kaikki tehtävät mitä pitikin ja pääsin työharjoitteluun päiväkotiin. Voisin kutsua itseäni lapsirakkaaksi ihmiseksi, on ollut tosi terapeuttista olla päivät töissä, olla lasten parissa. Lapset elävät niin hetkessä- se taito on todellinen lahja, lahja jota minulle ei ole koskaan suotu. Olen ainakatsonut tulevaan tai menneeseen- en ole koskaan läsnä sillä nykyhetki on usein niin masentavan tylsää harmaata että tekisi mieli työntää sormet silmien kautta aivoihin...

Minä kuolen. Minä elän. Tunteet tulevat ja menevät rajuilla heittelyillä. T on vihainen ja eopätoivoinen samaan aikaan. Tekisi mieli lyödä sitä kun se ei vaan tajua. T ei tee minusta onnellista enkä minä tee häntä onnelliseksi. Olen mustasukkainen, itkuinen, takertuva, kamala nalkuttava ämmä eikä sellaista naista kukaan halua rakastaa. En halua olla sellainen mikä minusta on tullut.

"Hän hylkäsi todellisen minäni vähän kerrallaan, otat liian vakavasti, olet liian tiukkis, ajattelet liikaa, analysoit liikaa, et ole enää yhtään hauska, saat minut tuntemaan itseni huonoksi.Hän napsi minusta palan kerrallaan; itsenäisyyteni, ylpeyteni, arvoni: Minä annoin ja hän otti ja otti. Hän ammensi minut olemattomiin kuin poika Anteliaan puunsa. Se huora. Hän valitsi sen huoran eikä minua. Hän nitisti sieluni, minkä pitäisi olla rikos. Ainakin minun mukaani"

Mustasukkaisuus on rumaa. Kukatahansa nainen on uhka- erityisesti kauniit, erikoiset taiteilija tytöt. Sanoin sen suoraan- huora, lutka, turha pikkupillu joka ei muuta odota kuin viedä T:n ja minun ylpeyteni rippeet. Sairasta eikö? Häpeän itseäni siitä ja häpeän T,tä että hän antaa tämän kaiken tapahtua minulle. Väärin väärin väärin!

No good, No kindnes, No love. 

Bring me the end with your love

T lähtee ranskaan kesäkuun lopussa.

Ranskaan.... Ranska on tosi kaukana. 

Liian kaukana.

Miten mun olis tarkoitus selvitä? Rakastan T;tä liikaa. Eilen T halusi erota. Sanoi ettei jaksa enää. Myönnän että olen välillä ja vähän liian usein skitso. Suutun ja itken ja paiskon tavaroita seinille. Mutta T ei ole koskaan lähtenyt. Aina se on jäänyt vaikka sanoisin kuinka pahasti. Vaikka olen itse lähtenyt monta kertaa kävelemään, vielä silloinkin kun harrastin seksiä toisen miehen kanssa kotibileissä. Ei edes lyönyt vaikka mielestäni olisin sen ansainnut. 

Pelkään että T tajuaa jossain vaiheessa että ei kannata jatkaa enää mun kanssa. Löytää jonkun muun ja paremman ja kauniimman ja terveen. Jonkun joka ei käy psykoterapiassa ja syö kolmea eri psyykelääkettä. Jonkun joka sanoo "Rakastan sinua", sen sijaan että puhelimesta kuuluu "Haista paska sika!" Olen yrittänyt muuttua. Tahdon parantua että voisin olla taas ihana ja onnellinen. T:n oma kulta. 

Kaipaan myös entistä parasta ystävääni. Joka oli myös poikaystäväni vähän aikaa. Emme ole puhuneet toisillemme vuoteen. Eikä taideta tulla enää koskaan puhumaankaan.

Is life over? This life's over! Or has it only just begun?

The close corner starts to moulder, coming apart-yet still not done