I could fight this 'til the end... But maybe I don't want to win

Tänään on merkittävä päivä ja siihen on kaksi syytä. Vaaka näytti aamulla 53.4 kiloa! En oikeastaan ollu edes yrittänyt pudottaa tietoisesti painoa viime aikoina, nyt tietysti janoan uusia tuloksia ja pienempiä lukuja. 
Toinen juttu on, että ostin ensimmäistä kertaa aikuisikäni aikana farkkushortsit kokoa 34. Mulla kun sattuu tota persettä olemaan, (päärynävarto kun kiertää suvussa)niin mun koko houusjen suhteen (tiukkojen/farkkujen) on 36. Tuumakoissa se on 27/32. Että silleen. Paidoissa menee yleensä koko xs, riippuu tosin mallista, mut M koko on ihan liian iso nykyään. Hassua ajatella että joskus paidat, hupparit yms ostin aina koossa M. Hullua.

I tell myself that you're no good for me
I wish you well, but desire never leaves
I could fight this 'til the end
But maybe I don't want to win

Oon miettiny mun suhdetta nyt tosi tosi paljon... Ahdistus tuntuu kokoajan rinta-alassa ja haluun eroon siitä. Mutta olisko se sit oikein jättää? Voisko se olla mitenkään väärin.? Vaikeeta. Ajattelen et on mun aika siirtyy uusiin kuvioihin, mut heti ku yritän kertoa siitä pala juuttuu kurkkuun enkä pääse siitä. En pääse eroon. Haluun pystyy elää ja hengittää. En osaa tai haluakkaan erota, en tiedä mistä sitä vapautta sit lähteä etsimään. Tää elämä on niin tätä taas.

Huomenna vaihteeks helsingin yöhön- päätin jo että puen sellasen pitkän musta hameen niin mun päärynä-läski-jalat ei näy. 

Poiakystävää kohtaan olis oikein et se pääsis musta eroon... eihän tää juttu oo senkään kannalta toimiva.. Mä oon paha paha paha ja inhottava akka ja se on ainoa totuus. 

You made a mistake
On the day that you met me and lost your way. You saw all the signs but you let it go, closed your eyes.

Can't help myself from hurting you when it's hurting me
I don't have wings, to fly with me won't be easy
'Cause I'm not an angel, I'm not an angel

Älä viiltele!

Hyvää aurinkoista päivää! 

Tänään on hyvä päivä, paino oli taas vähän pudonnut ja muutenkin itsekuri alkaa vähitellen palailla. Kesä on muutenkin niin vaikeaa aikaa kun ulkona on liian kuuma voidakseen olla housuissa. Täytyy esitellä itseään minimini vaatteissa. 

Näin eilen kuapassa erään ihmisen joka pysäytti. Olin siis normaalisti meidän lähicitymarketissa. Kassojen toisella puolella oli joku joka kiinnitti huomion. Ei siksi että nainen oli suuri. Sellainen suuri suuri, oikeasti lihava, vaan naisen molemmat käsivarret olivat täynnä syvännäköisiä viiltohaavoja. Nainen oli pukeutunut pitkään mekkoon mutta se jätti käsivarret paljaiksi... Mietin siinä miksi, miksi sillä naisella on niin paha olo että tekee noin.. Ja sitten kulkee lyhyessä paidassa ihan avoimesti, kuka pystyy sellaiseen itsevarmuuteen. 

Minullakin on käsissä arpia, sikin sokin, etteivät nyt näyttäisi niin selkeiltä. Nykyään yritän olla viiltelemättä ja koittaa purkaa pahaa oloa muullakeinoin, kuten liikunnalla. Ymmärrän tietysti ettei aina  auta mikään. Mutta toivoisin että te haluatte yrittää.

It's all about the fear

Olen kamalassa syömiskierteessä enkä tunnu pääsevän siitä. Ilma on järkyttävän kuuma kokoajan, tuntuu kuin vatsa olisi paisunut palloksi. Tosin se onkin.. mun maha turpoo. Seksikästä. En osaa rajoittaa ruokailua enkä jaksa liikkua jatkuvan sämyksen takia.. Ihan totta alan jo epäillä että oon raskaana, löytyy nimittäin, turvotusta, väsymystä, hikoilua, huimausta. En ole valmis tälläseen-- ei ei ei se ei voi olla totta. Vaikka samaan aikaan mun sydän toivoo että se olisi.


Oon alkanu taas pelkäämään erilaisia asioita.. tulevaisuutta.. mietin millainen mun ja T;n tulevaisuus olisi.. Haluaisin sitä niin kovasti. Halusin sitä ja uskoin että oon löytänyt elämäni rakkauden. T on sellainen mies joka seisoo mun tukena koko ajan, ymmärtää ja kuuntelee ja antaa ihan loputtomasti mun virheitä anteeksi. Vaikka se virhe olen minä itse ja se on ihan helvetin kipeä asia hyväksyä.

T on kaikkea mitä mä haluaisin. Tiedän ettei se halua koskaan naimisiin, T kaipaa sekkailua ja matkustelua luonnollisesti ilman mua. Haluaa nähdä maailmaa. T on niitä ihmisiä jotka on sitämieltä että oma elämä on ohi kun ensimmäinen lapsi syntyy. T haluaa joskus oman kodin ja joskus ehkä vaimon.. jonkun muun joka ei ole High-School-Sweertheart. A girl like me. Pitää vaan hyväksyä ettei T ole ihminen joka kosii. Ettei mun saatanan typerät prinsessaunelmat koskaan toteudu. Joten laihdutan ja laihdutan niin kauan että se on tarpeeksi. Että riittäisin edes itselleni.

Oh I walk, Oh I walk through the shadows 
And I, I am so afraid 
Please stay, please stay right beside me 
With every single step I take 

Dear Diary...here's my story

Menin eilen ajoissa nukkumaan, ja siitä huolimatta en saanut unta kuin 7 tuntia. Aamuyön heräily. Paskamasennuksen oire. Joten nousin siis ylös ja keittelemään kahvia. Olo on senverran turtunut etten tiedä jaksanko tänäaamuna salille. Positiivista on ettei lihaksiin juuri satu, kiitos pikkusiskon järjestämän venyttelyoperaation eilen illalla. (Sisko on voimistelija, ja taipuu ihan luonnottomiin asentoihin joissa pitäisi pysyä hien ja tuskan kanssa se 20 sek ainakin...sekopäistä touhua)  Mutta se lihaksista ja venyttelyistä. Eli päivän asiaan; 

Mun elämä on ollut varsinaista tunnemyrskyä aina, ja luulen osittain sen olleen myös selviytymiskeino, miten selvitä siitä väkivallan määrästä jota joutui kokemaan ja näkemään kotona joka päivä. Minulla on vahva tarve tulla rakastetuksi, rakastaa ja kokea olevani tärkeintä maailmassa. Hypin suhteesta suhteeseen, vaihdan miehiä ristiin rastiin ja edes-takaisin, ja kaikki tämä pelleily saa mut näyttämään vittumaiselta lutkalta.Olen koko elämäni ollut tavallaan kateellinen sellaisille tytöille, niille, jotka ovat juuri niitä koulun kauneimpia, niitä jotka ovat ilkeitä mutta suosittuja. Niitä joiden ympärillä pyörii miehiä. Meille "normaaleille" puhuttiin sitten lohduttavaan sävyyn "persoonallisuudesta" ja "sisäisestä kauneudesta". Totuus taitaa kuitenkin olla että seksillä saa ja rakkaudesta on turha kitistä.-.- 

Tapasin nykyisen poikaystäväni lukiossa ruotsin tunnilla. Oli jakson ensimmäinen tunti ja ikäväkseni meidät sekoitettiin istumaan minne sattuu. (paikat siis arvottiin) Bestis jäi luokan etuosaan ja itse päädyin taakse. Viereeni sitten istutettiin poika. Koska olen pinnallinen epävarma lutka, katselin sivusilmällä jätkää ja mietin samalla mitä tuli puettua aamulla päälle ja miltä mahdan pojan silmissä näyttää. Tunti meni puhumatta mitään toisillemme. Kuitenkin kolme kertaa viikossa näimme tunneilla ja rupesimme  juttelemaan enemmän ja enemmän. Hän sai minut nauramaan tavalla jota olin kaivannut niin kauan. Olin täysin hullaantunut rakkaudesta ja jätin siksi silloisen jätkäni, jonka kanssa en ollut ehtinyt olla kuin muutaman viiikon. (huomiotavaa kuitenkin on että ehdin pettämään häntä jo kahdesti siinä ajassa exäni kanssa) 

Suhteemme kehittyi ja samaan aikaan yritin salata häntä isäpuoleltani. Hän oli exälleni (kutsutaan häntä kirjaimella J) lähettänyt nimelläni viestejä, jotka aiheuttivat eromme ja riitaannutti meidät pitkäksi aikaa.En halunnut saman toistuvan. Tietenkin olisi ollut vaihtoehto kertoa perheeni tilanteesta, olla ensimmäistä kertaa elämässäni rehellinen jollekulle. Mutta enhän minä osannut.Joten keksin kaikenlaista. Miksei minulle voi soittaa tai miksen voi lähteä ulos tai miksi minulla on tietty aika jolloin pitää olla koulusta kotona-(30 minuuttia koulun päättymisestä. Lukujärjestykset lukivat keittiön ovessa). Samoihin aikoihin exäni J, kertoi miten haluaisi palata yhteen kanssani. Jouduin siis kahden tulen väliin ja valitsin exän. Hän oli läheisin ihminen minulle edelleen, tärkein kaikista. Oli aina ollut joten valinta oli selkeä.. Kuukauden jälkeen päädyimme kuitenkin eroon ystävinä. minä ja T aloimme seurustelemaan vähän sen jälkeen. Tästä suuttuneena J löi välit poikki ja tilanne on sama edelleen. Meistä tuli vihamiehet ja vähitellen ei mitään. 

Kuukauden onnellisen ja todella ihanan seurustelutaipaleen  jälkeen pakenin kotoani T:n luokse. Sinä yönä kerroin kaikesta: väkivallasta, hyväksikäytöstä ja etten kestänyt olla kotona enää. Itkin pitkin yötä ja olin peloissani isäpuoleni reaktioista...pelkäsin hänen tulevan perääni sillä tiesi missä T asui. Pelko osoittautui aiheelliseksi ja pääduin turvataloon, jossa asuin viimeisen viikon kunnes täytin 18. Oli kesäkuun alku ja kouluissa lomat. T sai minut terapiaan Helsinki Missionille, jossa puhuin ensimmäiselle "ulkopuoliselle" tilanteestani ja sain osviittaa rikosilmoituksen tekemisestä. Tein tästä viikon päästä rikosilmoituksen. Isäpuoleni otettiin kahden päivän päästä kiinni, pidätettiin ja äitini ja sisarukset asettuivat turvakotiin. Tutkinnan edetessä pienemmät sisarukseni otettiin kiireelliseen sijoitukseen lastenkotiin. Muista kuinka äiti soitti itkien että heidät viedään. Se oli hirveää sillä koin syyn olleen täysin minun. Seuraavana keväänä nelipäiväisen oikeudenkäynnin jälkeen isäpuoleni tuomittiin 10 vuoden vankeustuomioon.

Kaikki paha on nyt takanapäin. Pikkuiset ovat kotona ja kaike pitäisi olla muutenkin hyvin. Mutta T. Ihminen jota rakastan ja ihminen joka pelasti minut sanan jokaisessa merkityksessä, on lipumassa pois. Ehkä meidän suhde alkaa todella olla ohi.. Ohi oikeasti. Eikä silloin minulle jää muuta kuin hitaasti katoava ruumis.

Luulin aina että tulisimme 

onnistumaan, löytämään tavan elää yhdessä

säästit parhaan viimeiseksi ja nyt on liian myöhäistä.

Lasken sen päivän tunteja joka tuntuu kestävän ikuisesti

"You remind me of her.. you are just not the same"

Tänään etsin pitkästä aikaa yritin etsiä käsiini vanhoja viiltelykamoja... saksia ja sellaista tosi tosi terävää pientä veistä. En löytänyt. Löysin sheiverin, ja rupesin vetelemään sillä. Se leikkasi ihoa terävästi ja kivuttomasti, mikä oli pettymys... mutta melkein heti perään tuli veri, sitten terävää kirvelyä ja kipua. Erilaista, myönnän mutta toimivaa.

Mä hajoilen käsiin, en ilmoittautunut ajoissa yo-kokeisiin, joten en pääse keväällä kirjoittamaan, joudun lykkäämään syksylle kaikki kuusi ainetta. Perseestä. Oon niin saamaton paska. T sanoi tänään ihan samaa, vähän nätimmässä muodossa vain.

Yhtä Yön biisiä kuunnellessa tajuan miten hyvin voin kuvitellla lausutut sanat T;n suuhun. Mä olen sen tarinan nainen, ihan selkeesti... Mä olen niin ailahtelevainen. Mä osaan olla ihana. Mä osaan olla hirviö. Jaa olen pilannut T;n elämän siinä samalla.

Niin kaikki on nyt selvää

kun viimein saapuu hän

huuruun, ikkunaan hän piirtää sydämen

Eikä anteeksi hän pyydä

vaan pyytää enemmän

Hän tahtoo että unohtaisin sen

kuin lapsi painajaisen

Hän jättänyt on kaiken

nuo päivät tummuneet

kun tuntenut mä häntä enää en

Pois piilottanut kaiken

lakaissut pois sirpaleet

Ja nyt vieressäni istuu hymyillen, mua katsellen

Niin hän taas, tuo liekki rinnassaan

mua saapuu katsomaan, vain käsivarsiltaan

voin nähdä jäljet pimeyden

Hänen vierellään mä valvoin

häntä uneen peittelin

ja nyt hän on taas täynnä elämää

Hänen murheensa mä kannoin

vaan nyt huomaan kuitenkin

että kaipaan oman huoneen hämärää

kun en jaksa enempää

Niin hän taas, tuo liekki rinnassaan

mua saapuu katsomaan, vain käsivarsiltaan

voin nähdä jäljet pimeyden, vaan tänään jaksa en

Kun hän taas, kuin tuuli purjeissaan

vain tahtoo unohtaa, minut viedä mukanaan

vaan yksin vietän tämän perjantain

Niin se on kai rakkautta vain?

Mä tunnun pilaavan kaiken. Mä en saa elämäänse i kasaan niin millään ja se ahdistaa. Mun ainoa ilo ja hupi on syödä-oksentaa-shoppailla-itkeä sitä rahanmenoa-ilokaasu-ryyppäminen. Viiltely taitaa palata kuvioihin taas myös. On senverran euforinen kokemus.

Plus kaikki muu mitä teen. Oon pahoillani ja pyydän anteeksi koko vitun maailmalta että oon paska. "Jumala, älä anna mun olla perseestä!"

"I deserve to die"

"you think I want to be this person?"

"I said something I didn't mean"

"I could let you die.. your existence has no meaning"

"It's a lie"

"I miss her more than anything in the world.."

"You remind me of her.. you are just not the same"

Sinä teit meistä meidät. Mutta jätit sitten yksin. Mullekkin käy niin. I am just like her. Voin kuvitella sen kivun. Puhelimen tyhjän tuuttauksen- tajusit menneen liian pitkälle ja se oli ohi.

Mä en ole mustasukkainen. Mä olen sielunsisko. Vaikka en niin kaunis, en niin täydellinen. I now you'll choose her over me. But we both loved you. More than anything. It hurts. 

Sweet serial killer

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,

joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,

nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu

ja sirpaleet pois kuljettaa

Mun ja T;n oli tarkoitus muuttaa yhteen, mutta se saa nyt toistaiseksi jäädä, se ajatus. Olisi mielenkiintoista asua yhdessä. Ainoa ongelma olisi tilan puute: Mitä tehdä sillloin kun saan kohtauksen ja haluaisin vain juosta ulos tai vähintäänkin potkia tai lyödä. Väkivaltainen bitch. 

Tänään ajatukset on pyörineet aikalailla menneisyyteni ympärillä. Siihen kuuluneiden ihmisten ja paikkojen muistelu. Isästäni en ole kuullut enää mitään. Hän lähti jälleen pois. Paska juttu mutta sukulaisiaanhan ei saa valita. Isäni toi tavallaan mieleeni exäni, vähän hassussa merkityksessä tosin. Sitähän sanotaan että nainen valitsee alitajuisesti isänsä kaltaisen kumppanin. (tai sanotaan että ainakin tiedottamasti etsii) J ja isäni ovat pitkiä, pukeutumistyyli on sama sekä musiikkimaku. Huivi oli samanlainen molemmilla kaulassa... Omituista ja hieman huvittavaa. No, molemmat ovat nyt poissa. Ehkä parempi niin.  

T. Mun rakas T. Miten tätä voisi ikinä selittää. Miten voisin ikinä lopettaa painon tarkkailun, vahtimisen, valehtelun. En voi luottaa sinuun. En voi luottaa keneenkään enää. Olen ennakkoluuluoinen, vainoharhainen, inhottava akka. En halua olla sellainen nainen kuin olet minusta tehnyt. En ollut sellainen ennen. . . Vai olinko?

 Hei, älä odota minua silloin, meidän täytyy ne yöt unohtaa

Eihän syntisen maailman syntinen lapsi pysty koskaan rakastamaan

Eikä koskaan ketään kaipaamaan

Äitini ei kestä minua eikä jaksa ei jaksa ymmärtää. Olen kuulemma hukassa, en tee mitään muuta kuin valehtelen. En voi kuulemma painaa niin paljon kuin kerron, vaikka puhun totta, En käy koulussa, syrjäydyn. Ja sitä rataa, kunnes kuolen katuhuorana jonnekkin ojaan. En ole luottamusta ansainnut mutta kaipaan tukea silti. 

Anyways. Abc-dietti alkoi tänään. Ihan lastenleikkiä. 

Minä vaihdoin meidät tyhjiin huoneisiin

Minä vaihdoin meidät kuolemaan ja kahleisiin

Minä jätin meidät raunioiksi palamaan

Minä tahdoin meidät

Meidät hajottaa

Älä tartu mun siipiini

Tänään oon yrittäny syödä. Oon syöny vaikka mitä. Pitsaakin. Jopa. Suklaata. Paljonpaljon. Muutama liikaa. Sisällä velloo ja tuntuu se alas mennyt ruoka... Turvottaa, tuntuu kuin kasvotkin ólisivat paisuneet ainakin kaksinkertaiseksi. Tästä kokemuksesta viisastuneena päätin etten enää yrittäisi "parantua" tästä. Mitä väliä-mulla on huomattavasti parempi olo tämän yksinkertaisen ruokavalion kannattajana, joten eikai hyvä olo voi olla väärä? Ei ainakaan kauheasti..

Hän ei tyytynyt koskaan mihinkään 

Hän vielä tahtoi joukkoon jumalien 

Niin hän sai päällensä kirouksen 

Joka kaiken häneltä vei 

Oikeastaan kirjoittelen tänne nyt koska mulla on värinpoisto päässä ja piti keksiä jotakin tekemistä. Eli operoin hiuksista ruskeat. Kauniista pitkistä punaisista hiuksista tulee ruskeat. Juu...typerältä kuulostaa varmaan, mutta ääni päässä kertoi että näyttäisin paljon aikuisemmalta ruskeissa hiuksissa. 

Joten siksi näin.

Olin tänään pitkästä aikaa terapiassa. Ihanaa-tyhjentävää. Ihanaa kun joku kuuntelee päänsisäisiä jorinoita ja kertoo että kaikki on hyvin ja olen kunnossa. Dissosiaatioita. Anoreksiaa. Masennusta. Jakautunut persoonallisuus. Ah että on ihanaa.

Ehkä mä olen elossa vielä huomennakin.

come and get it

Plumb-Cut

I'm not a stranger

No I am yours

With crippled anger

And tears that still drip sore

A fragile flame aged

Is misery

And when our hearts meet

I know you see

I do not want to be afraid

I do not want to die inside just to breathe in

I'm tired of feeling so numb

Relief exists I find it when 

I am cut

I may seem crazy

Or painfully shy

And these scars wouldn't be so hidden 

If you would just look me in the eye

I feel alone here and cold here

Though I don't want to die

But the only anesthetic that makes me feel anything kills inside

I do not want to be afraid

I do not want to die inside just to breathe in

I'm tired of feeling so numb

Relief exists I find it when 

I am cut

Pain

I am not alone

I am not alone

http://www.youtube.com/watch?v=OJkqkWIpFAI

Who knows how to love you without being told?

Eilen oli iso riita T;n kanssa. En ole saanut syötyä tänään mitään muuta kuin kaksi palaa suklaata. Eikö suklaa olekin sydänsururuoka? Kamala ikävä ja samaan aikaan en tunne mitään.

"" En mä edes halunnu tätä..en näin. Selvä mä oon pilannu meidän suhteen mutta sä jätit, sä petit, et kerran vaan kaks kertaa.Rakastit toista enemmän---mä en ansaitse sun uskollisuutta mutta sä ansaitset mun?---sulla on mun 100% uskollisuus mut se ei merkkaa sulle mitään---on olemassa piste jonka jälkeen anteekspyyntö ei enää auta---Miks mä edes odotan sua?---""

Kyllä se merkitsee. Mä olen todella impulsiivinen ja sanon asioita joita en tarkoita. En tiedä miks mä käyttäydyn näin.

Just gonna stand there and watch me burn

But that's alright because I like the way it hurts

Just gonna stand there and hear me cry

But that's alright because I love the way you lie

Ja aina mä lupaan ettei näin käy enää ikinä. Ettei seuraavaa kertaa tule. et mä muutun. En mä muutu. Mä haluaisin mut ei se toimi niin kuin T haluaisi. Rakastan häntä enkä tahtoisi koskaan luopua. Jos vosin niin ottaisin sen kaiken takaisin. Mutta maailma ei toimi niin..

Viiltelin eilen mun omituisessa tunnottomuus-sekopäisessä-tilassani. Ei mitään kauheen johdonmukaista jälkeä mutta arvet niistä jää. Voi paska. T suuttuis jos se tietäis mutta tuskin sekään enää jaksaa välittää. 

Kumpikaan meistä ei jaksa enää välittää.

Tahdon kuolla.

Kuollakuollakuolla

Se vaan vie aikaa.

So happy I could die..

So happy I could die

Be your best friend

Yeah I'll love you forever

Up in the clouds

We'll be higher than ever

Tänään kävin pitkästä aikaa lenkillä. Huomasin etten ole enää niin hyvässä juoksukunnossa painon tippumisen, tupakoinnin ja tauon takia, mutta puolen tunnin päästä alkoi sujumaan. Juokseminen tuntui ihanalta. Tajusin että tätä olin tarvinnut. En halua olla vain kasa luita ja läskiä siinä päällä...liikuntaa tekee todella hyvää. Myönnän tosin että koko juoksuajatus lähti lihapiirakasta. Katumus on suuri, mutta liikkuminen helpotti.  Muutenkin mennyt syömiset aika perseelleen. Mutta en jaksa nyt kelata sitä.

Kaikki kuvat lainattu

Kirjoitan vähän lisää mun menneisyydestä. Siinä sivuutan muitakin perheenjäseniäni, mutten mainitse heitä nimeltä. Kaikki alkoi noin 12-vuotta sitten. Isäpuoleni ei ollut erityisen kiva. Väkivalta oli lähes jokapäiväistä. Isoveljeni vammautui 2000-vuonna. Hän oli vain kahdeksanvuotias.

Hyväksikäyttö alkoi ollessani 14-vuotias. Muistan sen hyvin tarkasti alkoholista huolimatta. Kipua, kärsimystä ja häpeää, tappouhkauksia. Olen ruma, lihava, olenhuonoihminen. Olenpaska, olen koukkunokka killisilmä. Runkkari, homo, kusipää, huora.

Opimme kaikki sopeutumaan, oli pakko vaieta. Väkivalta oli niin pahaa ja pelko kertomisen sauraamuksista hirvittävä taakka. Lopulta, vuosi sitten kesällä tein rikosilmoituksen. Nyt se kusipää istuu 10 seuraavaa vuottansa vankilassa. Ehdoitta. Jos joku luki Ilta-lehdessä olleen lehtijutun joka koski tätä asiaa niin kyllä, olen se perheen tytär.

Ehkä jonain päivänä me kaikki voimme elää rauhassa ilman pelkoa. Ei tarvitsisi säpsähtää rappukäytävän kolahduksia eikä avainten rapinaa lukossa. Rauha.

Muistakaa että olemme kaikki vahvempia kuin uskommekaan. Jos koette perheväkivaltaa tai hyväksikäyttöa, tehkää rikosilmoitus. Pyydän teitä. Että saataisiin isäpuoleni kaltaiset ihmiset lukkojen taakse...

Koittakaa jaksaa.<3

Vitun huora..

Olen likainen. Niin likainen. Oon antanut liian monen käden koskea itseeni. Olen nauttinut siitä, minkä se musta tekee? Mitä se tekee mulle?  Huoran. Olin liian nuori ensimmäisellä kerralla. Vaikka kuinka ensimmäisellä kerralla mua revittiin hiuksista olohuoneen lattialle. Kyyneleistä huolimatta. Viinasta huolimatta muhun sattuu. Muhun sattuu muistaa sitä. Seuraavalla kerralla makasin pimeässä luullen jo päässeeni turvaan, tuntien vain kädet reisilläni. Enkä uskaltanut edes hengittää.

Ääniä ovien takan, oksentamista. Kiroilua.

Koskaan en sanonut sanaakaan.

Huoralla tulee aina olemaan huoran luonto. Uskaltaisinpa tappaa itseni tähän. Mutta ei se ole vaihtoehto koska mun täytyy kärsiä. 

Lasinpalanen uppoaa omituisen pehmeästi reiteen ja minä vuodan verta tänä iltana. 

kuva lainattu

Tuskastus..

T lähti sitten tänään. Siellä itkin sitten lentokentällä. Muutenkin menny huonosti. Oon itkeskelly ja ollu "vähän"sekaisin. Stressaa, ahdistaa. Mikään ei mee niinkuin olisin halunnu. On liian kuuma ulkona ja sisällä. En saa hetkeäkään rauhaa omasta päästäni.

Viimeisen viikon oon syönyt vähän mitä sattuu ja milloin sattuu. Siitä seurasi painonnousu, jota nyt sitten ahdistelen. Tuntuu etten pysty tähän. Ei musta koskaan tule sellaista kaunista ja laihaa. Mulla on tää kirottu päärynävartalo ja lyhyt selkä. Ku vyötärö loppuu niin lantio alkaa. Ja maha sit täyttää sen pienen välitilan siinä. Oon niin hukassa. Tekee mieli viiltää pitkästä aikaa oikeen kunnolla. Jos se vaikka auttais tähän sisäiseen kipuun.  

Voiko ikävään kuolla?

kuva lainatti

...

En mä oikeasti halua parantua. Mieluummin vaikka kuolen. Menenkin samantie  vetää ranteet AUKI EI VOIS VÄHÄMPÄÄ KIINNOSTAA. KAikki on mua vastaan.

Antakaa mun olla.

Ei ihan niin yksinkertainen päivä

Voi vittu. Mä olen syönyt. Paino oli noussut kilon. Miten mä niin narahdin syömään. Mun päätä särkee jos en syö enkä tiedä mitä tekisin asialle. Kun tuntuu siltä että joku poraa ohimoihin reikää. Ei tästä tule mitään. Mä olen paska, paskapaska ja surkea tässä koko touhussa. Miten mä en osaa ees laihduttaa? Eihän syömättömyys niin vaikeaa ole.

Mä en oo koskaan ollu loistava missään. Olen soittanut viulua kymmenen vuotta, olen harrastanut vaikka mitä lajeja, mutta en koskaan ollut paras. Koulussa olin aina keskinkertainen. Olen surkea tyttöystävä. Oon surkea isosisko ja kamala pikkusisko. Olis ihan hyvä että kuolisin. 

Kuva lainattu

T ei tykkää siitä tavasta miten pakoilen ruokaa. Mähän teen vaan sillekkin palveluksen. Laihdun. Oon seksikkäämpi. Jos olisin niin jotenkin parempi. T lähtee 13 päivän päästä Ranskaan. Se on poissa kaks kuukautta ja mä teen sillä aikaa kunnon painonpudotusohjelman. Mä pystyn siihen. Tällä kertaa ei takapakkeja. Tällä kertaa mä onnistun ja pääsen siihen kuntoon mistä oon jo vuosia haaveillut. 

Kuva lainattu

Kuva lainattu

Kuva lainattu

Between the pleasure and the pain

Viimeyö oli painajasmainen. Kaikki alkoi siitä että poikaystäväni kaveri tuli viettämään iltaa meille ja siinä sitten ottivat kuppia ja jauhoivat paskaa minkä ehtivät. Illan ja yön edetessä sain osakseni sutkautuksia ja kommentteja jotka eivät tosiaankaan olleet kovin imartelevia... Mä kuulemma näytän "vihreää valoa" kaikille vastakkaisen sukupuolen edustajille. Hahaa, mut joo sillehän kelpaa kaikki! Ja sitten otetaan ryyppy sille että T:n tyttöystävä on huora.

Puren hammasta. En itke. Minähän en vittu itke.

Herrat menee saunaan, istun makuuhuoneessa enemmän tai vähemmän ahdistuneena ja harkitsen vakavasti asunnosta poistumista. Mutta en lähde. Tietenkään en lähde. Sitten vasta saisivatkin nauraa. Että nyt se lähti taas panemaan muita. Niimpä. Sellainenhan minä olen. Huora, varas ja valehtelija. Etenkin valehtelija.

Iltani päättyy kylpyhuonene lattialle. En saa henkeä, revin hiuksia ja tiedän että se on tulossa. Paniikki. Painan kädet korvien päälle mutta sekään ei riitä että kuulen niiden äänet oven läpi. "Kai sä tajuat et toi ei ratkaise mitään?" Kuulen hämärästi T:n puhuvan jotakin hätänumerosta ja pelästyn, että joku tosiaan tulisi väkisin poistamaan minut täältä. Turvasta. 

En tiedä tarkalleen kuinka kaua olin vessassa. Tarpeeksi kauan että äänet olivat hiljentyneet ja miehet siirtyneet...parvekkelle? Kyllä. Hiippailen makuuhuoneeseen ja kaivan meikkilaukustani ataraxit. Voisin ottaa yliannostuksen. Sammuisin kuin saunalyhty ja sehän sopii minulle. Hetken päästä tajuan ettei kukaan saa henkeä pois ataraxilla joten tyydyn normaaliin annosmäärään. Aamuviiden aikoihin nukahdin. Ja poistuin ennen miesten heräämistä.  

Nyt kelailen viime yötä päässä uudestaan ja uudestaan. Olo on heikko niinkuin kohtauksen jäljiltä aina. En syö. En nuku. Vittu. Mut olis pitäny tappaa jo sairaalassa kun synnyin. Kuristaa vaikka napanuoraan. Vaikka T satuttaa minua. Rakastan silti. Koska olen heikko ja kykenemätön muutokseen. Koska en pärjää yksin. Koska olen niin helvetin tyhmä ja helvetin väärässä. Aina. Väärässä.

I took their smiles and I made them mine

I sold my soul just to hide the light.

And now i see what I really am..

Every rose has its thorn

Tänään on vaan liian paha olo. Ei edes pelkästään henkisesti vaan myös fyysisesti. Kurkussa on pala, oksettaa. Ahdistaa. Väsyttää. En saanut nukuttua viime yönä. Tietenkään. Olisihan se pitänyt arvata. T on poissa koko viikonlopun ja mä makaan yksin kuumassa huoneessa itkemässä. Itkemässä mitä? Tai miksi? Miksi mitä. Miksi miksi miksi miksi. Ajatukset rullaa edes takas ja ympäri uudelleen.

"Mä rakastan sua kauheasti"

Niimpä niin. You never call me when you're sober. Mutta näin se menee. Ikävä viiltelee mieltä ja teen sen. Teen, vaikka pyhästi lupasin ja vannoin ettei enää. Ei enää koskaan. Anteeksi.

Täytyy ehkä vähän valaista mun tilannetta. Sairastan keskivaikeaa masennusta ja PTSD,tä ja kärsin dissosiaatiohäiriöistä, anorektisuudesta ja ihan vaan sekopäisyydestä. Masennusjaksot tulee ja menee, ja nyt olo on taas pahempi kuin kaksi viikkoa sitten. Viiltelyä harrastan jonkun verran. Aloitin 13-vuotiaana. Sen jälkeen kun minut raiskattiin ensimmäisen kerran.

Jonain päivänä aion unohtaa nimesi
Ja jonain päivänä, sinä tulet hukkumaan kadonneeseen kipuuni