And If you have to leave...

Viimeaikoina olen petrannut, panostanut oikeen huolella. Sain tehtyä kaikki tehtävät mitä pitikin ja pääsin työharjoitteluun päiväkotiin. Voisin kutsua itseäni lapsirakkaaksi ihmiseksi, on ollut tosi terapeuttista olla päivät töissä, olla lasten parissa. Lapset elävät niin hetkessä- se taito on todellinen lahja, lahja jota minulle ei ole koskaan suotu. Olen ainakatsonut tulevaan tai menneeseen- en ole koskaan läsnä sillä nykyhetki on usein niin masentavan tylsää harmaata että tekisi mieli työntää sormet silmien kautta aivoihin...

Minä kuolen. Minä elän. Tunteet tulevat ja menevät rajuilla heittelyillä. T on vihainen ja eopätoivoinen samaan aikaan. Tekisi mieli lyödä sitä kun se ei vaan tajua. T ei tee minusta onnellista enkä minä tee häntä onnelliseksi. Olen mustasukkainen, itkuinen, takertuva, kamala nalkuttava ämmä eikä sellaista naista kukaan halua rakastaa. En halua olla sellainen mikä minusta on tullut.

"Hän hylkäsi todellisen minäni vähän kerrallaan, otat liian vakavasti, olet liian tiukkis, ajattelet liikaa, analysoit liikaa, et ole enää yhtään hauska, saat minut tuntemaan itseni huonoksi.Hän napsi minusta palan kerrallaan; itsenäisyyteni, ylpeyteni, arvoni: Minä annoin ja hän otti ja otti. Hän ammensi minut olemattomiin kuin poika Anteliaan puunsa. Se huora. Hän valitsi sen huoran eikä minua. Hän nitisti sieluni, minkä pitäisi olla rikos. Ainakin minun mukaani"

Mustasukkaisuus on rumaa. Kukatahansa nainen on uhka- erityisesti kauniit, erikoiset taiteilija tytöt. Sanoin sen suoraan- huora, lutka, turha pikkupillu joka ei muuta odota kuin viedä T:n ja minun ylpeyteni rippeet. Sairasta eikö? Häpeän itseäni siitä ja häpeän T,tä että hän antaa tämän kaiken tapahtua minulle. Väärin väärin väärin!

No good, No kindnes, No love. 

Dear Diary...here's my story

Menin eilen ajoissa nukkumaan, ja siitä huolimatta en saanut unta kuin 7 tuntia. Aamuyön heräily. Paskamasennuksen oire. Joten nousin siis ylös ja keittelemään kahvia. Olo on senverran turtunut etten tiedä jaksanko tänäaamuna salille. Positiivista on ettei lihaksiin juuri satu, kiitos pikkusiskon järjestämän venyttelyoperaation eilen illalla. (Sisko on voimistelija, ja taipuu ihan luonnottomiin asentoihin joissa pitäisi pysyä hien ja tuskan kanssa se 20 sek ainakin...sekopäistä touhua)  Mutta se lihaksista ja venyttelyistä. Eli päivän asiaan; 

Mun elämä on ollut varsinaista tunnemyrskyä aina, ja luulen osittain sen olleen myös selviytymiskeino, miten selvitä siitä väkivallan määrästä jota joutui kokemaan ja näkemään kotona joka päivä. Minulla on vahva tarve tulla rakastetuksi, rakastaa ja kokea olevani tärkeintä maailmassa. Hypin suhteesta suhteeseen, vaihdan miehiä ristiin rastiin ja edes-takaisin, ja kaikki tämä pelleily saa mut näyttämään vittumaiselta lutkalta.Olen koko elämäni ollut tavallaan kateellinen sellaisille tytöille, niille, jotka ovat juuri niitä koulun kauneimpia, niitä jotka ovat ilkeitä mutta suosittuja. Niitä joiden ympärillä pyörii miehiä. Meille "normaaleille" puhuttiin sitten lohduttavaan sävyyn "persoonallisuudesta" ja "sisäisestä kauneudesta". Totuus taitaa kuitenkin olla että seksillä saa ja rakkaudesta on turha kitistä.-.- 

Tapasin nykyisen poikaystäväni lukiossa ruotsin tunnilla. Oli jakson ensimmäinen tunti ja ikäväkseni meidät sekoitettiin istumaan minne sattuu. (paikat siis arvottiin) Bestis jäi luokan etuosaan ja itse päädyin taakse. Viereeni sitten istutettiin poika. Koska olen pinnallinen epävarma lutka, katselin sivusilmällä jätkää ja mietin samalla mitä tuli puettua aamulla päälle ja miltä mahdan pojan silmissä näyttää. Tunti meni puhumatta mitään toisillemme. Kuitenkin kolme kertaa viikossa näimme tunneilla ja rupesimme  juttelemaan enemmän ja enemmän. Hän sai minut nauramaan tavalla jota olin kaivannut niin kauan. Olin täysin hullaantunut rakkaudesta ja jätin siksi silloisen jätkäni, jonka kanssa en ollut ehtinyt olla kuin muutaman viiikon. (huomiotavaa kuitenkin on että ehdin pettämään häntä jo kahdesti siinä ajassa exäni kanssa) 

Suhteemme kehittyi ja samaan aikaan yritin salata häntä isäpuoleltani. Hän oli exälleni (kutsutaan häntä kirjaimella J) lähettänyt nimelläni viestejä, jotka aiheuttivat eromme ja riitaannutti meidät pitkäksi aikaa.En halunnut saman toistuvan. Tietenkin olisi ollut vaihtoehto kertoa perheeni tilanteesta, olla ensimmäistä kertaa elämässäni rehellinen jollekulle. Mutta enhän minä osannut.Joten keksin kaikenlaista. Miksei minulle voi soittaa tai miksen voi lähteä ulos tai miksi minulla on tietty aika jolloin pitää olla koulusta kotona-(30 minuuttia koulun päättymisestä. Lukujärjestykset lukivat keittiön ovessa). Samoihin aikoihin exäni J, kertoi miten haluaisi palata yhteen kanssani. Jouduin siis kahden tulen väliin ja valitsin exän. Hän oli läheisin ihminen minulle edelleen, tärkein kaikista. Oli aina ollut joten valinta oli selkeä.. Kuukauden jälkeen päädyimme kuitenkin eroon ystävinä. minä ja T aloimme seurustelemaan vähän sen jälkeen. Tästä suuttuneena J löi välit poikki ja tilanne on sama edelleen. Meistä tuli vihamiehet ja vähitellen ei mitään. 

Kuukauden onnellisen ja todella ihanan seurustelutaipaleen  jälkeen pakenin kotoani T:n luokse. Sinä yönä kerroin kaikesta: väkivallasta, hyväksikäytöstä ja etten kestänyt olla kotona enää. Itkin pitkin yötä ja olin peloissani isäpuoleni reaktioista...pelkäsin hänen tulevan perääni sillä tiesi missä T asui. Pelko osoittautui aiheelliseksi ja pääduin turvataloon, jossa asuin viimeisen viikon kunnes täytin 18. Oli kesäkuun alku ja kouluissa lomat. T sai minut terapiaan Helsinki Missionille, jossa puhuin ensimmäiselle "ulkopuoliselle" tilanteestani ja sain osviittaa rikosilmoituksen tekemisestä. Tein tästä viikon päästä rikosilmoituksen. Isäpuoleni otettiin kahden päivän päästä kiinni, pidätettiin ja äitini ja sisarukset asettuivat turvakotiin. Tutkinnan edetessä pienemmät sisarukseni otettiin kiireelliseen sijoitukseen lastenkotiin. Muista kuinka äiti soitti itkien että heidät viedään. Se oli hirveää sillä koin syyn olleen täysin minun. Seuraavana keväänä nelipäiväisen oikeudenkäynnin jälkeen isäpuoleni tuomittiin 10 vuoden vankeustuomioon.

Kaikki paha on nyt takanapäin. Pikkuiset ovat kotona ja kaike pitäisi olla muutenkin hyvin. Mutta T. Ihminen jota rakastan ja ihminen joka pelasti minut sanan jokaisessa merkityksessä, on lipumassa pois. Ehkä meidän suhde alkaa todella olla ohi.. Ohi oikeasti. Eikä silloin minulle jää muuta kuin hitaasti katoava ruumis.

Luulin aina että tulisimme 

onnistumaan, löytämään tavan elää yhdessä

säästit parhaan viimeiseksi ja nyt on liian myöhäistä.

Lasken sen päivän tunteja joka tuntuu kestävän ikuisesti

"You remind me of her.. you are just not the same"

Tänään etsin pitkästä aikaa yritin etsiä käsiini vanhoja viiltelykamoja... saksia ja sellaista tosi tosi terävää pientä veistä. En löytänyt. Löysin sheiverin, ja rupesin vetelemään sillä. Se leikkasi ihoa terävästi ja kivuttomasti, mikä oli pettymys... mutta melkein heti perään tuli veri, sitten terävää kirvelyä ja kipua. Erilaista, myönnän mutta toimivaa.

Mä hajoilen käsiin, en ilmoittautunut ajoissa yo-kokeisiin, joten en pääse keväällä kirjoittamaan, joudun lykkäämään syksylle kaikki kuusi ainetta. Perseestä. Oon niin saamaton paska. T sanoi tänään ihan samaa, vähän nätimmässä muodossa vain.

Yhtä Yön biisiä kuunnellessa tajuan miten hyvin voin kuvitellla lausutut sanat T;n suuhun. Mä olen sen tarinan nainen, ihan selkeesti... Mä olen niin ailahtelevainen. Mä osaan olla ihana. Mä osaan olla hirviö. Jaa olen pilannut T;n elämän siinä samalla.

Niin kaikki on nyt selvää

kun viimein saapuu hän

huuruun, ikkunaan hän piirtää sydämen

Eikä anteeksi hän pyydä

vaan pyytää enemmän

Hän tahtoo että unohtaisin sen

kuin lapsi painajaisen

Hän jättänyt on kaiken

nuo päivät tummuneet

kun tuntenut mä häntä enää en

Pois piilottanut kaiken

lakaissut pois sirpaleet

Ja nyt vieressäni istuu hymyillen, mua katsellen

Niin hän taas, tuo liekki rinnassaan

mua saapuu katsomaan, vain käsivarsiltaan

voin nähdä jäljet pimeyden

Hänen vierellään mä valvoin

häntä uneen peittelin

ja nyt hän on taas täynnä elämää

Hänen murheensa mä kannoin

vaan nyt huomaan kuitenkin

että kaipaan oman huoneen hämärää

kun en jaksa enempää

Niin hän taas, tuo liekki rinnassaan

mua saapuu katsomaan, vain käsivarsiltaan

voin nähdä jäljet pimeyden, vaan tänään jaksa en

Kun hän taas, kuin tuuli purjeissaan

vain tahtoo unohtaa, minut viedä mukanaan

vaan yksin vietän tämän perjantain

Niin se on kai rakkautta vain?

Mä tunnun pilaavan kaiken. Mä en saa elämäänse i kasaan niin millään ja se ahdistaa. Mun ainoa ilo ja hupi on syödä-oksentaa-shoppailla-itkeä sitä rahanmenoa-ilokaasu-ryyppäminen. Viiltely taitaa palata kuvioihin taas myös. On senverran euforinen kokemus.

Plus kaikki muu mitä teen. Oon pahoillani ja pyydän anteeksi koko vitun maailmalta että oon paska. "Jumala, älä anna mun olla perseestä!"

"I deserve to die"

"you think I want to be this person?"

"I said something I didn't mean"

"I could let you die.. your existence has no meaning"

"It's a lie"

"I miss her more than anything in the world.."

"You remind me of her.. you are just not the same"

Sinä teit meistä meidät. Mutta jätit sitten yksin. Mullekkin käy niin. I am just like her. Voin kuvitella sen kivun. Puhelimen tyhjän tuuttauksen- tajusit menneen liian pitkälle ja se oli ohi.

Mä en ole mustasukkainen. Mä olen sielunsisko. Vaikka en niin kaunis, en niin täydellinen. I now you'll choose her over me. But we both loved you. More than anything. It hurts. 

Who knows how to love you without being told?

Eilen oli iso riita T;n kanssa. En ole saanut syötyä tänään mitään muuta kuin kaksi palaa suklaata. Eikö suklaa olekin sydänsururuoka? Kamala ikävä ja samaan aikaan en tunne mitään.

"" En mä edes halunnu tätä..en näin. Selvä mä oon pilannu meidän suhteen mutta sä jätit, sä petit, et kerran vaan kaks kertaa.Rakastit toista enemmän---mä en ansaitse sun uskollisuutta mutta sä ansaitset mun?---sulla on mun 100% uskollisuus mut se ei merkkaa sulle mitään---on olemassa piste jonka jälkeen anteekspyyntö ei enää auta---Miks mä edes odotan sua?---""

Kyllä se merkitsee. Mä olen todella impulsiivinen ja sanon asioita joita en tarkoita. En tiedä miks mä käyttäydyn näin.

Just gonna stand there and watch me burn

But that's alright because I like the way it hurts

Just gonna stand there and hear me cry

But that's alright because I love the way you lie

Ja aina mä lupaan ettei näin käy enää ikinä. Ettei seuraavaa kertaa tule. et mä muutun. En mä muutu. Mä haluaisin mut ei se toimi niin kuin T haluaisi. Rakastan häntä enkä tahtoisi koskaan luopua. Jos vosin niin ottaisin sen kaiken takaisin. Mutta maailma ei toimi niin..

Viiltelin eilen mun omituisessa tunnottomuus-sekopäisessä-tilassani. Ei mitään kauheen johdonmukaista jälkeä mutta arvet niistä jää. Voi paska. T suuttuis jos se tietäis mutta tuskin sekään enää jaksaa välittää. 

Kumpikaan meistä ei jaksa enää välittää.

Tahdon kuolla.

Kuollakuollakuolla

Se vaan vie aikaa.

You win or you die

Taas on painoa tippunut toivottuun tapaan. Vähän mutta tippunut mitä tippunut. "Miks sun on pakko olla tollainen?" T kysyy jälleen. Ja edelleen vastaukseni on sama; "Mä yritän syödä kunnolla." Paskat mä yritän. Mä yritän laihtua jos jotakin. Ja se täytyy salata koska kukaan ei ymmärrä mua. Kukaan ei näe samaa ku minä. Mulla on tavoitteeni. Jos ei voita niin kuolee. Jos voittaa voi kuolla siinäkin tapauksessa. Ironista.

Miksi ihmiset haluaa laihduttaa? Miksi kaltaiseni ihmiset tekevät näin itselleen ja keholleen. En usko sitä paskaa mainoksista. Kyllähän ikäiseni naiset ymmärtävät jo että vartalo määräytyy geeniperimän mukaan. Kaikki evät ole voittaneet geeniarvonnassa. Miksi Pitäisi voittaa? Itse koen että musta tulee jotenkin eheämpi. Parempi. Ennen kaikkea parempi ihminen. 

Ajattelen nykyään aika paljon mun pettämistä. Minähän siis petin poikaystävääni. Ihan puhtaasti ja kiletämättä. Muistan sen hetken, tilanteen, mutta ennen kaikkea hetket sen jälkeen. Vajosin alas lattialle itkemään sieluani pihalle. Pahasta olosta. Syyllisestä olosta. Siitä että olin antanut jonkun koskea kohoani. Taas. "Miten annoin tämän tapahtua meille?" Sitä kysyn itseltäni edelleen joka päivä. Ei päivääkään etten asiaa ajattelsisi ja miettisi miksi. Miksi pitää ensin tehdä ja ajatella vasta sitten? Mikä selitys se edes on?  Ehkä halusin todistaa jollekkin jotakin. Ehkä halusin kokea vapautta. Ehkä eniten halusin repiä itseni kappaleiksi. Toimi helvetin hienosti. Mutta T on palasina myös. Luultavasti pahemmin kuin minä. En tahtoisi muistaa koko asiaa. Mutta se on silti olemassa. 

I cannot hold you

My tears are made of stone

I feel a tap on my shoulder

But tonight I dance alone

Well is it dark enough
Can you see me?
Do you want me?
Can you reach me?
Oh, I'm leaving
You better shut your mouth
And hold your breath.
And kiss me now
And catch your death
Oh, I mean this.

kaikki kuvat lainattu

Losing grip

En saanut sitten nukuttua koko yönä. Mikäpä siinä. Kaloreita palaa aina ihan hitosti ku valvon. Yleensä niin käy vaan niinä öinä ku on vedetty perseet ja etsitään tietä kotiin koko yö. Mä oon tänään taas hukannu itseni.

Escitalopramin annostusta muutettiin 10 milligarammasta 20mg. Sen kuvotuksen voitte vaan kuvitella. Kädet tärisi koko päivän. Mut eiköhän tää tästä rauhotu.

T:n poissaolo aiheuttaa edelleen tuskaa. Tänään tuli puheeks se mun pettäminen. Miksi, mitä milloin. Taas. En jaksais käydä sitä läpi enää. Se oli virhe, kadun sitä aina ja jokaikinen päivä. T sanoi että mun pitäis olla se joka vakuuttaa rakkauttaan, eikä toisinpäin. T ei halua joutua jatkuvasti lohduttaa mua. Eipä tietenkään. Mä vaan jotenkin aina käännän kaikki jutut ympäri. Jotenkin niin, että mikään ei mun syytä olekkaan. Mut tää on todellisuutta...Kaikki se tapahtui oikeasti eikä jossain unessa.  Kaikki on mun syytä. Anteeksi. Mä olen niin pahoillani. Se tekee musta likaisen. Miksi mä annoin sen koskea itseeni?. Oon pilalla. Pilattu. Hyödytön. Rikkinäinen lelu.

Syömiset on menny ihan kohtuullisesti. Laihtunu oon, mutta niin vähän ettei sitää voi laskea. Olin toissapäivänä risteilyllä ja siellä tuli sitten syötyä, vaikka tarkka olin siinäkin. Ettei ihan tyhjiä kaloreita puputa menemään. Mä yritän.  

kuva lainattu

Olisin kuulemma kauniimpi jos saisin lisää painoo. Mahaa ja persettä. Mä lupasin yrittää. Minä lupasin lihottaa itseäni! Ihan hullua. Juu ei. Ehei.
Ehkä tää viel laskis. Ees kaks kiloa. Sit oon tyytyväinen. Ainaski vähäks aikaa. Mut pitää salaa asiat paremmin. Äiti on alkanu marista. Se tekee viisaasti jos antaa olla eikä puutu mun asioihin.

kuva lainattu

kuva lainattu

Bring me the end with your love

T lähtee ranskaan kesäkuun lopussa.

Ranskaan.... Ranska on tosi kaukana. 

Liian kaukana.

Miten mun olis tarkoitus selvitä? Rakastan T;tä liikaa. Eilen T halusi erota. Sanoi ettei jaksa enää. Myönnän että olen välillä ja vähän liian usein skitso. Suutun ja itken ja paiskon tavaroita seinille. Mutta T ei ole koskaan lähtenyt. Aina se on jäänyt vaikka sanoisin kuinka pahasti. Vaikka olen itse lähtenyt monta kertaa kävelemään, vielä silloinkin kun harrastin seksiä toisen miehen kanssa kotibileissä. Ei edes lyönyt vaikka mielestäni olisin sen ansainnut. 

Pelkään että T tajuaa jossain vaiheessa että ei kannata jatkaa enää mun kanssa. Löytää jonkun muun ja paremman ja kauniimman ja terveen. Jonkun joka ei käy psykoterapiassa ja syö kolmea eri psyykelääkettä. Jonkun joka sanoo "Rakastan sinua", sen sijaan että puhelimesta kuuluu "Haista paska sika!" Olen yrittänyt muuttua. Tahdon parantua että voisin olla taas ihana ja onnellinen. T:n oma kulta. 

Kaipaan myös entistä parasta ystävääni. Joka oli myös poikaystäväni vähän aikaa. Emme ole puhuneet toisillemme vuoteen. Eikä taideta tulla enää koskaan puhumaankaan.

Is life over? This life's over! Or has it only just begun?

The close corner starts to moulder, coming apart-yet still not done

Between the pleasure and the pain

Viimeyö oli painajasmainen. Kaikki alkoi siitä että poikaystäväni kaveri tuli viettämään iltaa meille ja siinä sitten ottivat kuppia ja jauhoivat paskaa minkä ehtivät. Illan ja yön edetessä sain osakseni sutkautuksia ja kommentteja jotka eivät tosiaankaan olleet kovin imartelevia... Mä kuulemma näytän "vihreää valoa" kaikille vastakkaisen sukupuolen edustajille. Hahaa, mut joo sillehän kelpaa kaikki! Ja sitten otetaan ryyppy sille että T:n tyttöystävä on huora.

Puren hammasta. En itke. Minähän en vittu itke.

Herrat menee saunaan, istun makuuhuoneessa enemmän tai vähemmän ahdistuneena ja harkitsen vakavasti asunnosta poistumista. Mutta en lähde. Tietenkään en lähde. Sitten vasta saisivatkin nauraa. Että nyt se lähti taas panemaan muita. Niimpä. Sellainenhan minä olen. Huora, varas ja valehtelija. Etenkin valehtelija.

Iltani päättyy kylpyhuonene lattialle. En saa henkeä, revin hiuksia ja tiedän että se on tulossa. Paniikki. Painan kädet korvien päälle mutta sekään ei riitä että kuulen niiden äänet oven läpi. "Kai sä tajuat et toi ei ratkaise mitään?" Kuulen hämärästi T:n puhuvan jotakin hätänumerosta ja pelästyn, että joku tosiaan tulisi väkisin poistamaan minut täältä. Turvasta. 

En tiedä tarkalleen kuinka kaua olin vessassa. Tarpeeksi kauan että äänet olivat hiljentyneet ja miehet siirtyneet...parvekkelle? Kyllä. Hiippailen makuuhuoneeseen ja kaivan meikkilaukustani ataraxit. Voisin ottaa yliannostuksen. Sammuisin kuin saunalyhty ja sehän sopii minulle. Hetken päästä tajuan ettei kukaan saa henkeä pois ataraxilla joten tyydyn normaaliin annosmäärään. Aamuviiden aikoihin nukahdin. Ja poistuin ennen miesten heräämistä.  

Nyt kelailen viime yötä päässä uudestaan ja uudestaan. Olo on heikko niinkuin kohtauksen jäljiltä aina. En syö. En nuku. Vittu. Mut olis pitäny tappaa jo sairaalassa kun synnyin. Kuristaa vaikka napanuoraan. Vaikka T satuttaa minua. Rakastan silti. Koska olen heikko ja kykenemätön muutokseen. Koska en pärjää yksin. Koska olen niin helvetin tyhmä ja helvetin väärässä. Aina. Väärässä.

I took their smiles and I made them mine

I sold my soul just to hide the light.

And now i see what I really am..