Olen likainen. Niin likainen. Oon antanut liian monen käden koskea itseeni. Olen nauttinut siitä, minkä se musta tekee? Mitä se tekee mulle? Huoran. Olin liian nuori ensimmäisellä kerralla. Vaikka kuinka ensimmäisellä kerralla mua revittiin hiuksista olohuoneen lattialle. Kyyneleistä huolimatta. Viinasta huolimatta muhun sattuu. Muhun sattuu muistaa sitä. Seuraavalla kerralla makasin pimeässä luullen jo päässeeni turvaan, tuntien vain kädet reisilläni. Enkä uskaltanut edes hengittää.
Ääniä ovien takan, oksentamista. Kiroilua.
Koskaan en sanonut sanaakaan.
Huoralla tulee aina olemaan huoran luonto. Uskaltaisinpa tappaa itseni tähän. Mutta ei se ole vaihtoehto koska mun täytyy kärsiä.
Lasinpalanen uppoaa omituisen pehmeästi reiteen ja minä vuodan verta tänä iltana.
 |
| kuva lainattu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti