Katsoo ei saa helvettiin koska se katsoo aina takaisin

Se kaikki tuntui niin typerältä.

 Ehkä minun itseni takia pitäisi jo luopua tälläisistä asioista. Enhän minä voisi asua kenekään kanssa. Enhän? Mitä kävisi syömiselle? Kaikki naisethan lihovat mentyään naimisiin..hankkivat lapsia koska ei tarvitse enää miellyttää kenenkään silmää. Aviomieheen ollaan niin kyllästyneitä jo 10 aviovuoden kohdalla että jos ero tulee niin tulkoon. Jos ei, niin mies kyllästyy katselemaan likaista, lapsien ja keittiön jatkumona oleilevaa olentoa, joka muistuttaa vain perimmäisiltä piirteiltä sitä naista joka kerran lausui alttarilla "tahdon".

Ymmärrän jos mieheni halveksisi minua sen vuoksi etten pysy kunnossa. En jalat levällään, aina valmiina. Valmiina mihin tahansa ja koska tahansa. Olemaan kiltisti, olemaan mieliksi. Osaanhan minä esittää- elämäni rooli suloisena, laihana pikkuvaimona jonka koti on niin puhdas että!. Minä tiedän. Kuka sanoo vääriä asioita, kuka on kohta pois tästä pelistä- jonkun pää putoaa aina..mutta jos on aina valppaana siten selviää kaikesta. Miksi etsiä sellaista ihmistä joka "hyväksyy sinut sellaisena kuin olet". Ei sellaisia ihmisiä ole. Aina on ehtoja. Kukaan ei koskaan ole täysin tyytyväinen. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia vähiten itseään.

Inhoan käydä kuntosalilla. Olen niin väsynyt. Pyörin jonkun pilipali selkälaitteen ympärillä ja pälyilen ympärillä touhuavia, itseäni varmaan viisi vuotta nuorempia tyttöjä. Pitkät tukat mukahuolimattmasti poninhännällä ja kropat niin hoikkia etten usko lihaksia olevan ollenkaan... Typerännäköinen pikkutyttö pinkissä Niken topissa vilkaisee minua jotenkin ylimielisesti. Typerä tyttö. Ehkä se kuvittelee että saa miehen jos se jumppaa. Mitä vitun järkeä?

Itkettää koska ei ole ruokaa. Tai on. Jauhelihaa ja kananmunaa, nuudeleita. Muttei minun ruokiani, sellaisia joita on turvallista syödä. Ikävoin T.tä. Mutta minä mieluummin söin kuin ikävöin eikä se olisi nyt mahdollista. Ei sillä...kaipasin syliin. Halusin olla se tyttö joka nukahti T:n syliin, salaa tosin, ensimmäisen kerran turvalliseen syliin josta kukaan tai mikään ei voisi repiä enää pois. Halusin syödä aamulla T:n tekemiä leipiä ja kaikkea sopivasti, minulle rakkaudella tehty. Halusin jutella sängyssä vaikka T olisi halunnut nukkua mutta mielikseni kuunteli juttujani. Suudella suloisia suudelmia...olla silitettävänä päästä varpaisiin kuin pieni kissa. En vain halunnut kuulla niitä kysymyksiä enää, ne tulivat ja tulevat aina katkaisemaan kaiken ihanan...juuri kun luulin pääseeni turvaan. Ehkä sotken asiat tahallani.. on helpompi hengittää kun asiat on tarpeeksi sekaisin ja huonosti.

Mentally Exhausted

Selaan mun upouuden Canonin kuvavalikoimaa. Peliposetuksia, minä, minä, minä. Silmistä näkyy eletty elämä. Liian pitkä ja vaikea elämä joka ei millään osoittudu muuttuvan mihinkään suuntaan. Katselen omia kasvojani kuvien läpi enkä vain näe sitä. En vain pidä itsestäni. En näy oikeastaan mitään mikä olisi kaunista. 

En ole mikään teini. Tiedän ettei tässä elämässä voi saada kaikkea eikä mikään maailman laihdutus auta muuttamuun mun kasvoja. Mikään mahti maailmassa ei saa mua näyttämään Nina Dobrev:lta tai Shakiralta. Pitää vain elää näillä korteilla ja tällä pärställä minkä on saanut ja pitää sitten ruman naamansa kiinni ja olla hiljaa. 

Olla onnellinen.

Kurottauduin kaidetta eteenpäin katsellen maahan. Viides kerros, maahan matkaa ehkä 20 metriä, ei ehkä sitäkään. Alhaalla odottaa sateesta kostea asfaltti hiljaisen, kauniin lupaavana. Jos hyppään. En kuitenkaan hyppää, leikittelen ajatuksella hyppäämisestä. Tai eihän siitä tarvitsisi edes hypätä, riittää että pudottautuu hiljaiseen omaan onnelliseen loppuun. En hyppää. 

Mun säälittävä elämä kulkeutuu vaan katastrofista toiseen. En ole hyvä ystävä, en ole hyvä rakastaja tai tyttöystävä. Valehtelen, petän huijaan. Ei se tunnu miltään, Mikään ei riko pintaa. Paitsi menettäminen, en halua menettää läheisiä ihmisiä. Mä en enää seurustele. Musta on vain tullut mun eksäni makuualusta. Mun koko elämä on ollut kilpajuoksua ja pelkoa, hakatuksi tulemisen välttelyä, sen ottamista vastaan silloin kun on pakko. Lyönneistä huolimatta olla uhmakkaasti itkemättä. Olen kuullut olevani taistelija, selviytyjä. Miksi silti tuntuu kuin aika olisi valumassa hukkaan. Kello tikittää ja kohta aika loppuu ja putoan ja putoan. Kuolen. En näy minkäänlaista tulevaisuutta. En usko että sellaista on.

Koska mulla ei ole minkäänlaista itsekunnioitusta ilmeisesti. 

I wanna be like Mary-Kate

Mulla olis tavoitteena saavuttaa se 52 kiloa pysyväks. Paino vaan heittelee jatkuvasti ylös ja alas ja mä siinä mukana. Turhauttavaa, en pääse lenkille tai uimaan  koska oon senverran kipeä ettei se kannata. Pakko siis keskittyä siihen mitä suuhunsa laittaa. Perkele se on inhottavaa.

Kerrataanpa siis muutamia tosiasioita:  Mun naamalle ei voi koskaan tehdä mitään- mun nenä tulee aina olemaan millanen se on, mulla ei oo tummia suuria silmiä eikä Angelina Jolien huulia. Ne on asioita jotka pitää vaan hyväksyä. Niitä ei voi muuttaa (ellei satu olemaan rahaa itsensä leikkelyyn) Voi keskittyä tekemään itsestään muilla tavoin täydellisen, muokata vartaloa. Tehdä itsestään prinsessan. Kuka tahansa voi, se on itsestä kiinni. En sano että se tie olis yhtä helppo ja "mukava" kuin ne kauneusleikkaukset mutta se on sen arvoista, varmasti on. Beauty Hurts, Baby. 

Viime kesänä painoin noin 52 kiloa. Nykyään enää en. 56 kiloa näytti vaaka hetki sitten. Hävettää. Tuntuu itsensä pettämiseltä että olen antanut ruokkia itseäni, antanut otteen lipsua. Että minä, joka olen sentään mestari pudottamaan painoa, olen alkanut syömään hampurilaisia! Hävettää. Olen siitä pahoillani oikeasti. Ja leipää upposi yhteen vaiheeseen ihan huolella, mums mums mums leipää. Hyi helvetti. 

Tarvitsen kaiken mahdollisen inspiraation että tää homma onnistuisi, et pääsisin viimein siihen 48 kiloon joka mun tavoite on. Paljon teetä ja paljon paljon kasviksia. Aina ei vaan voi mennä siitä mistä aita on matalin. 

Tsemppiä! 

But in the end what leaves you brokenIn the end it makes you better

Diet Mountain Dew

Diet mountain dew, baby, New York City
Never was there ever a girl so pretty
Do you think we’ll be in love forever?
Do you think we’ll be in love?

Laihtuminen tekee mielelle kaikenlaista jännittävää.. Olin nimittäin baarissa lauantaina. Jep. Se punapää joka oli helvetin humalassa. Sitä se Vodka teettää.. Olo oli kaunis. Olin syönyt todella vähän. En oikein osannut juodakaan kun jossain vaiheessa muistin paljonko alkoholissa on kaloreita-joten oksentamaan. Sekin oli helppoa. Olin kaunis, seksikäs, täydellinen. Miehiä olisi riittänyt joka sormelle. Näin jo sisään tullessa katseet, hymyt. 

I know that what I do isn't right,
I can't stop what I
Love to do.
So I murder love in the night,
Watching them fall one by one they fight,
Do you think you'll
Love me too?

"Sä olet kaunein nainen ketä oon koskaan nähny". Kiitos. Kiitos kiitos. Ei kukaan olisi katsonut minua 10 kiloa sitten. Täytyy olla täydellinen.. Haluan sitä ja haluan olla täydellinen. 

I'm so hot, I ignite,

Dancing in the dark and I shine.

Like a light I'm

Luring you.

Olkaa rauhassa kateellisia. Kukaan ei voi viedä tätä minulta, enkä anna kenenkään yrittää. Koskaan. 

Hiljaisuuden jälkeen

Pitkästä aikaa... tässä on tapahtunut kaikenlaista. Kävin ranskassa T: luona. Siellä oli ihanaa. Ranska ja Pariisi- valot, ihmiset, värit ja tuoksut. Tunsin olevani todella elossa. Se oli kuin olisin ollut unelmieni prinsessa maassa missä valkoiset ponit kuskaavat edestakaisin. Kaikki oli niin kaunista. Pariisittaret olivat kauniita. Erilaisia ja kauniita. Jokainen uniikki. Koin kuuluvani joukkoon.

Kuvat lainattu

Mutta se ranskasta.

Painoni on pysynyt melkolailla samassa. Heittoja on ollut molempiin suuntiin, mutta nyt se on taas laskuvaiheessa. En vain oikeen saa syötyö mitään ja jos syönkin niin syön vähän. Toissapäivänä en löytänyt tarpeeksi pientä kulhoa mistä syödä makaroonia-joten käytin lasia. Se oli hyvä idea. Kun lasin laittaa täpötäyteen tuntuu kuin söisi enemmän vaikka tosiasiassa siinä on vain se kaksi desiä.

Olen suunnittelemassa muuttoa soluun. En minnekkään kovin kauas mutta muutan kuitenkin. Anoreksia alkaa vaatia vähitellen jo omaa asuntoa. Omaa paikkaa missä voi sotkea ja läträtä elämäänsä miten haluaa.

Olen sotkenut kaikki mun asiat. Siltikin samaan aikaan tuntuu kuin kaikki olisi pitkästä aikaa hyvin ja selkeää. Nukun noin 12 tuntia päivässä. Lopun ajan istun tietokoneella tai istun baarissa ja ryyppään. (tuo baareissa käyminen edistää hyvin painonpudotusta) Poltan ja poltan lisää. Laihdun ja laihdun ja lopulta katoan.

Lempinäyttelijäni Nina Dobrev...Niin kaunis, niin laiha. Vaihtaisin kroppaa hänen kanssaan koska tahansa. <3

You win or you die

Taas on painoa tippunut toivottuun tapaan. Vähän mutta tippunut mitä tippunut. "Miks sun on pakko olla tollainen?" T kysyy jälleen. Ja edelleen vastaukseni on sama; "Mä yritän syödä kunnolla." Paskat mä yritän. Mä yritän laihtua jos jotakin. Ja se täytyy salata koska kukaan ei ymmärrä mua. Kukaan ei näe samaa ku minä. Mulla on tavoitteeni. Jos ei voita niin kuolee. Jos voittaa voi kuolla siinäkin tapauksessa. Ironista.

Miksi ihmiset haluaa laihduttaa? Miksi kaltaiseni ihmiset tekevät näin itselleen ja keholleen. En usko sitä paskaa mainoksista. Kyllähän ikäiseni naiset ymmärtävät jo että vartalo määräytyy geeniperimän mukaan. Kaikki evät ole voittaneet geeniarvonnassa. Miksi Pitäisi voittaa? Itse koen että musta tulee jotenkin eheämpi. Parempi. Ennen kaikkea parempi ihminen. 

Ajattelen nykyään aika paljon mun pettämistä. Minähän siis petin poikaystävääni. Ihan puhtaasti ja kiletämättä. Muistan sen hetken, tilanteen, mutta ennen kaikkea hetket sen jälkeen. Vajosin alas lattialle itkemään sieluani pihalle. Pahasta olosta. Syyllisestä olosta. Siitä että olin antanut jonkun koskea kohoani. Taas. "Miten annoin tämän tapahtua meille?" Sitä kysyn itseltäni edelleen joka päivä. Ei päivääkään etten asiaa ajattelsisi ja miettisi miksi. Miksi pitää ensin tehdä ja ajatella vasta sitten? Mikä selitys se edes on?  Ehkä halusin todistaa jollekkin jotakin. Ehkä halusin kokea vapautta. Ehkä eniten halusin repiä itseni kappaleiksi. Toimi helvetin hienosti. Mutta T on palasina myös. Luultavasti pahemmin kuin minä. En tahtoisi muistaa koko asiaa. Mutta se on silti olemassa. 

I cannot hold you

My tears are made of stone

I feel a tap on my shoulder

But tonight I dance alone

Well is it dark enough
Can you see me?
Do you want me?
Can you reach me?
Oh, I'm leaving
You better shut your mouth
And hold your breath.
And kiss me now
And catch your death
Oh, I mean this.

kaikki kuvat lainattu

Päivänsäde ja Menninkäinen

Niin alkoi se kaunis varietee,

johon sain mä aitiopaikan
sen ensinäytökseen.
Niin alkoi se kaunis varietee,
jota ei kai enää esitetä
koskaan uudelleen..

Hiljaisuus on kaunista. Rakastan näitä yön hetkiä jolloin maailmassa ei ole ketään muuta kuin minä ja T. Kääriydymme peittoihin, lämpimään ja koen olevani turvassa. Täällä on koti. Tänne minä kuulun ja näin on hyvä. Minä kelpaan jollekkin. 

Jos voisin, juoksisin tästä paikasta ulos. Ulos tähtien alle, T;n takapihalle. Vetäisin raikasta yöilmaa sisälleni ja nauraisin. Olen yhä elossa.  Olen selvinnyt näinkin pitkälle ja laihtunut 12 kiloa. Mieleeni palaa kuva itsestäni 4-vuotiaana: Olemme mökillä ja juoksen edestakaisin isoveljeni kanssa-laiturille ja taas takaisin mökin portaille. Uudelleen ja uudelleen. Sadettaja kastelee vaatteitamme mutta se ei haittaa meitä. Hiukseni ovat kullanruskeat ja silmissäni tuikkii sammalenvihreä pilke. Olen onnellinen.

Nykyhetkessä ei ole aurinkoa. Nykyhetkessä ei ole mökinrantaa eikä onkivapoja, jotka olemme itse veistänet puukepeistä. On vain pimeää. Lohdutonta, piinavaa pimeää. Näinä hetkinä tuntuu kuin aamu ei koskaan tulisikaan. Tuntuu kuin onnea ei olisi olemassa. Olen heikko ja raukka. Säälittävä. Mutta en voi nukahtaa nyt. 

Toivoisin voivani kertoa jollekkin mitä pääni sisällä liikkuu. Varjoja on vain kovin vaikeaa saada paperille. Tai edes ajatuksiksi. Sen verran saan niistä selvää, etten minä tätä itsekkyyttäni tee: Näin vain on. En koskaan hanki perhettä tai omakotitaloa. En koe synnyttämisen tuskaa enkä äitiyden onnea. En hääpäivää, en mitään. Koska minä kuolen. En aio selvitä tästä. Olen T;n kanssa loppuuni asti. Koska hän on elämäni suurin rakkaus, ja tulee aina olemaan. T pelasti minut. Oikeasti. Muussa tapauksessa olisin kuollut jo aikoja sitten. Huomattavasti kivuliaammin. 

En osaa sanoa kuinka paljon minulla on aikaa jäljellä. Luultavasi vuosi. Ehkä vähemmän. Toivon että ehdin minun ja T;n suunnittelemalle Kreikan matkalle. Sanotaan että siellä on maailman kauneimmat auringonlaskut. Se on koettava ennenkuin lähden. 

T nukkuu niin levollisesti. Voisinpa olla se, joka saa katsella sitä ainiaan.

Olen rakastanut kaiken aikaa

Olen rakastanut taivaan sineä kai

Aamun usvaista outoa taikaa

Olen rakastanut sinun nauruasi

Olen rakastanut kyyneleitäsi

Minä elän ja kuolen sun edessäsi

Olen rakastanut aina meitä

Olen rakastanut illan hämärää

Kun on lumesta valkeat pellot

Olen rakastanut tätä elämää

Soikoon sille ne kauneimmat kellot

...

En mä oikeasti halua parantua. Mieluummin vaikka kuolen. Menenkin samantie  vetää ranteet AUKI EI VOIS VÄHÄMPÄÄ KIINNOSTAA. KAikki on mua vastaan.

Antakaa mun olla.

Ei vieläkään alle 50

Mun paino on laskenu viikossa vain kaks kiloa. Vain! Nyt oon virallisesti laihtunu 10kg siitä mistä aloitin. 10kg kevyempi. Aika jännä juttu.

T on vihainen enkä tiedä mitä tehdä. Luien T.n sähköposteja. En tahallaan, vaan päädyin sinne vahingossa. Kuka on Selena ja kuka helvetti on Rebekka? Ei, ei ne ole ketään. Ei ainakaan sellaisia. Ei kuulu minulle. That's fine.

Toivoisin voivani nukahtaa. Täällä on liian kylmä ja liian kuuma. T haisee viinalle. T joi koska olin ärsyttävä. Mun syytä. Niimpä tietenkin.