tiistai 17. syyskuuta 2013

Sweet serial killer

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,

joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa


Mun ja T;n oli tarkoitus muuttaa yhteen, mutta se saa nyt toistaiseksi jäädä, se ajatus. Olisi mielenkiintoista asua yhdessä. Ainoa ongelma olisi tilan puute: Mitä tehdä sillloin kun saan kohtauksen ja haluaisin vain juosta ulos tai vähintäänkin potkia tai lyödä. Väkivaltainen bitch. 

Tänään ajatukset on pyörineet aikalailla menneisyyteni ympärillä. Siihen kuuluneiden ihmisten ja paikkojen muistelu. Isästäni en ole kuullut enää mitään. Hän lähti jälleen pois. Paska juttu mutta sukulaisiaanhan ei saa valita. Isäni toi tavallaan mieleeni exäni, vähän hassussa merkityksessä tosin. Sitähän sanotaan että nainen valitsee alitajuisesti isänsä kaltaisen kumppanin. (tai sanotaan että ainakin tiedottamasti etsii) J ja isäni ovat pitkiä, pukeutumistyyli on sama sekä musiikkimaku. Huivi oli samanlainen molemmilla kaulassa... Omituista ja hieman huvittavaa. No, molemmat ovat nyt poissa. Ehkä parempi niin.  

T. Mun rakas T. Miten tätä voisi ikinä selittää. Miten voisin ikinä lopettaa painon tarkkailun, vahtimisen, valehtelun. En voi luottaa sinuun. En voi luottaa keneenkään enää. Olen ennakkoluuluoinen, vainoharhainen, inhottava akka. En halua olla sellainen nainen kuin olet minusta tehnyt. En ollut sellainen ennen. . . Vai olinko?


 Hei, älä odota minua silloin, meidän täytyy ne yöt unohtaa
Eihän syntisen maailman syntinen lapsi pysty koskaan rakastamaan

Eikä koskaan ketään kaipaamaan


Äitini ei kestä minua eikä jaksa ei jaksa ymmärtää. Olen kuulemma hukassa, en tee mitään muuta kuin valehtelen. En voi kuulemma painaa niin paljon kuin kerron, vaikka puhun totta, En käy koulussa, syrjäydyn. Ja sitä rataa, kunnes kuolen katuhuorana jonnekkin ojaan. En ole luottamusta ansainnut mutta kaipaan tukea silti. 

Anyways. Abc-dietti alkoi tänään. Ihan lastenleikkiä. 



Minä vaihdoin meidät tyhjiin huoneisiin
Minä vaihdoin meidät kuolemaan ja kahleisiin
Minä jätin meidät raunioiksi palamaan
Minä tahdoin meidät
Meidät hajottaa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti