I am friends with the monster

Peilistä katsoo tänäänkin kalpea ihminen.. Hiukset ovat väsyneen punaiset, ei ole rahaa ostaa colormaskia. Silmänaluset ovat todella tummat raudanpuuteanemian takia. Syön vitamiineja normaalin vuorokausiannostuksen muttei tunnu auttavan. Jokaikistä kehon lihasta särkee salibandyn pelaamisesta- siellä olin toissapäivänä, pikkuveljen harkoissa vain ja yhä sattuu ja nilkan nivelsiteet on jotenkin oudon tuntuiset. 

Tähän nykyiseen tilanteeseen tulo on kestänyt melkein kaksi vuotta. Toki olin ortoreksinen jo aiemmin ja harjoittelin puolimaratonillekin muttei siitä koskaan tullut mitään. Ennen suorastaan rakastin ruokaa. Muistan kun eksäni sanoi kerran olevansa iloinen siitä etten ole sellaine nainen joka ei pysty syömään kunnolla. Siihen aikaan olin suklaaholisti. Rakastin suklaata, etenkin niitä fazerin levyjä. Saattoi mennä yksi sellainen levy päivässä. Ilman mitään tunnontuskia. Tuntuu epätodelliselta. 

Kaikesta huolimatta olen salaa ylpeä itsestäni. Taidostani laihduttaa niin helposti, nälkää näkemättä kun keho ei vaan enää tunne mitään. Ulkopuoliset ihastelevat vartaloani ja kauneuttani kun kuljen korkeissa koroissani Helsingin yössä. Olen tehnyt ilkeitä asioita ihmisille joita rakastan.. mutta kaikista suurin rakkaus on tämä laihtuminen. Tämä vartalo. Sen kanssa en ole koskaan yksin. 

 You're beautiful, so beautiful
Oh and you hold me tight
You're beautiful, so beautiful
And I can't speak or I'll cry
Oh I don't deserve you
Cause I always hurt you
Then you'll say the perfect thing
You're beautiful, so beautiful to me